Sendain tietotoimisto sulkee ovensa ja kiittää yhteisestä ajasta

Toisin sanoen, pakkaan nyt läppärin reppuun, jottei illalla sitten panniikissa tarvitse asiaa enää miettiä. Hyvä haaste tietokoneettomuuteen! Tänään on Nonokan synttärit ja yhdeltätoista menen seuraamaan Mikon (insinööri, ei enää tosin opiskelija?) kendo-harjoituksia (maailma on siis tosiaan TODELLA PIENI). Hassun sattuman kautta tosiaan törmäsin häneen tuossa pari viikkoa sitten. Mihinköhän saisi mahtumaan yhden muovikassillisen lahjoja? Kenelläkään mitään ideoita. Katsotaan kuinka paljon rinkka illalla painaa. Suomessa nähdään seuraavan kerran, jos en onnistu myöhästymään Finnairin lennoltani.

Toiset läksiäiset; kolme tuoppia olutta, pyörällä kotiin ja ei varmasti väsytä

En yleensä koe järjettömiä bilehile-kohtauksia, mutta tänään ilta olisi voinut jatkua minun mielestäni HIUKAN pidempään. Kello on 22:20 ja minä olen kotona menossa nukkumaan. BORING! No, eihän sitä kaikkea voi saada. Tänään ei itkettänyt sanoa hei hei ihmisille, ehkä olen karaistunut. Musta tulee hirveän kylmä jos tämä rata jatkuu. Ehkä se tulee se tuntee purkaus jossain muussa kohtaa. Nyt olen, kolmen tuopin vaikutuksen alaisena, ja kaikki on vain kivaa. *kröhöm, enhän minä ikinä alkoholia ole juonut* (sukulaisuskollinen). Huomenna on tosiaan Nonokan syntymäpäivät ja kysyin jo eilen Miho-sanilta mitä voisin hänelle ostaa, kun leluja on niin paljon ettei mitään järkeä. Kesähattu oli toivelistalla, joten hankin sitten jopa kaksi. Toivottvasti ei tunnu tungettelevalta.. Niin, toinen oli vähän niin kuin lippis ja toinen sellainen suloinen kääntöhattu. Pitää huomenna ottaa kuvia mannekiinista hattuineen. Nyt pitänee luovuttaa ja YRITTÄÄ nukahtaa, saapi nähdä kuinka käy. Ylihuomenna nähdään!

Itkussa oli pitämistä!

Tänään heitin hyvästejä kevyesti 120 hengelle ja itkussa oli pitämistä. On vieläkin, jos rehellisiä ollaan. Tuntuu jotenkin uskomattoman tukahduttavalta, että joudun oikeasti lähtemään täältä. Viimeisten viikkojen aikana olen alkanut sopeutua arkirytmiin, tuntea itseni osaksi tätä paikkaa, enemmän kuin koskaan aiemmin. Kulttuurishokki, koti-ikävä, ihastumisvaihe ja siihen tämä siis minun osaltani jää. Sain tänään ihania lahjoja opiskelijoilta ja MADH henkilökunnalta. Otan varmaan kuvia, jos en, niin näette sitten ensi viikolla.

Tämä kuva on ensimmäisen vuositason opiskelijoista, joiden kanssa vietin suurimman osan tunneista. Heitä muistelen lämmöllä aivan varmasti ja erityisesti vasemmalla edessä vieressäni istuvia kahta neitosta ja heidän tavattoman ihastuttavan naiivia suhtautumistaan. Tänään Kao-chan etuvasemmalla (minun kuvasta, oikealla puolla), sai minut melkein itkemään kun hän hassulla englannillaan yritti selittää asioita ja kysellä minulta erinäisiä faktoja. Kauhistuttavaa, minähän olen kiintynyt näihin ihmisiin! Sitten hän hymyssä suin totesi, "älä itke, taistele." Ja arvaa oliko sitten vieläkin vaikeampi olla melkein vetistelemättä. Ollakseni rehellinen nytkin tahtoo itku lähteä virtaamaan. Tosiaan monien hei heiden, kuvien ja lahjojen jälkeen polkaisin pyöräni liikenteeseen ja palasin kotiin. Onneksi toisen vuositason opiskelija Kaori-chan tulee elokuussa käymään Suomessa, niin ei tarvitse sanoa kaikille hyvästejä niin pysyvästi.

Viimeinen: maanantai, Yakata käynti, MADH tunti ja prikura

Tämä päivä on kulunut yhtälailla haikeissa merkeissä kuin eilinenkin. Tänään tosin ei vielä tarvinnut sanoa hyvästejä kenellekään, paitsi Yakatan muulle henkilökunnalle paitsi Matsumoto-sanille. Jokseenkin puuduttavan koulupäivän jälkeen suuntasin matkani Tohoku Universityn Dental Hospitalille, jossa minun oli tarkoitus tavata Moe-chan, Kotani-kun ja Yuki-chan, mutta sitten Moella jaYukilla menikin pidempään kuin oli tarkoitus. Eli päästiin sitten syömään joskus seitsemän jälkeen. Ja minulla oli siinä vaiheessa jo KILJUVA nälkä. Syötiin pienessä viihtyisässä ravintolassa, jossa saa Ikinawalaista ruokaa. Testasin tietysti taas jotain uutta ja tällä kertaa se oli ainakin minun mielestäni, vaikkakin herkullista niin harvinaisen omituista, eli porsaan korvaa. Meillähän tämä on koirien herkkua, mutta kaikkea pitää kokeilla, ainakin kerran. Syöminkien jälkeen, vaikka minulla oli vielä nälkä, mutta ei ole enää, menimme game centerille ottamaan prikuroita! Liitteenä muutama. Tämä on niin ultimate japanilaista ja olen niin katkera ettei näitä ole Suomessa. Kohta puolin tutimaan, huomenna on viimenen Nihongo class!

Henga, hengar, hengade, har hengat

Juu-u det är det då! Että pitäisi pikkuhiljaa ryhtyä pohtimaan pohjoismaisesti. Huolestuttaa hiukan tuo maanantai aamu 30.6, kun työpäivä alkaa 7:30, eikö tullut mieleen sanoa, että tulisin vasta viikkoa myöhemmin töihin. No parempi alkaa tienata elantoaan tosin heti kotiin päästyä. Tämä päivä on kulunut yllättävän presentationin parissa, jonka Yoko-sensee minulle määräsi. Hyvin hauskaa, ohje kuului näin: "Jos voisit tehdä sellaisen jutun, mitä opit ja koit täällä ja sitten niin että on yksinkertaista englantia ja vain 5-7 slideä ja paljon kuvia." Oookeeei! Eli pitäisi kertoa mitä KAIKKEA olen KOKENUT ja OPPINUT täällä, 5-7 slidellä ja PALJOLLA KUVILLA. Öhöm.. no tein sitten loppujen lopuksi vain kollaasin kuvista ja se saa riittää, ja laitoin jokaiseen "kuvaan" yhden englanninkielisen sanan otsikoksi ja kuvaamaan juttua. Jos ei ole tarpeeksi helppo, niin sitten ompi mun mahdotonta tehdä sellaista kuin halutaan.

Tänään on satanut melkein koko päivän. Ja minä olen viettänyt tietokone sylissäni melkein koko hereilläoloajan.. luonnollisesti.

Hauskaa Juhannusta!

Päivän kohokohta oli ehdottomasti SAUNAAN pääsy. Lisäksi söin erinomaista jäätelöä Baskin Robbinsissa, kun täällä on sellainen challenge triplata tupla, joten pakkohan se on silloin kun yhden ilmaisen pallon saa! Hinta tosin on aika suolainen 570 jeniä (3,80 euroa) kolmesta pallosta, mutta kerran jos nyt ostaa niin ei se lompakko paljon pakota. Tosiaan tänään oli Juhannus-juhlat Sendai-Finland wellbeing centerillä 17:00-21:00, mutta olin paikalla vain 20:00 asti, kun toiveilin juttelusta Mikon kanssa. Lisäksi hauskaa oli, että pääsin käyttämään ostamaani yukataa ihan oikeasti jossain! Eli menin se päällä R&D Unitille ja hengailin se päällä siellä. Kokonaisuutena oli tosi hauskaa. Valitettavasti minulla ei ole kuvaa yukatasta päälläni, kun koko ajan oli jotain keskustelua jonkun kanssa, kovin oli kiireistä nääs nääs. Kuumahan tänään oli +26-28 °C ja kosteutta ties kuinka paljon, mutta viis siitä, ei ollut kylmä ja sateista.

Kuuma ja kostea sadekausi taisi alkaa sittenkin!

Tänään on siis ollut tajuttoman lämmin ja kostea ilma. Tällä hetkellä ulkona sataa, vaikkei rankasti, niin kuitenkin. Tämä on ihanan kuuma ja kostea keli! Ihan kuin tropiikissa, en halua pois! Tänään Kaori-chan ja Rika-chan pitivät minulle kanji-oppitunnin, tai no lähinnä avattiin shikaeiseishi ja ööö-- ihmeteltiin miten hankalia kanjit voikaan olla, kun kyselin outoja kysymyksiä. Sellainen päivä siis tänään. Viimeinen torstai kielikoulussa ja haikein mielin joudun luopumaan myös siitä. Lisäksi koulun lähellä olevan 7elevenin myyjää taitaa tulla ikävä, hän on niin hauska kysellessään ensin jotain japaniksi ja sitten kun en ymmärrä, niin kysyy samaa asiaa englanniksi. Harvinaisuus täälläpäin! Go 7elevenin myyjä! Otin hauskoja kuvia ajankuluksi tänään koululla. Katsokaas näitä!

10 päivää jäljellä

Tämä kuva on viimekertaiselta kulttuurikurssilta viikon takaa, minä yukatassa ja todella pihalla tanssista!

Tämä kuva on matkalta Tokushimasta Sendaihin, kun etelä-Japanissa oli alkanut jo virallisestikin sadekausi, ilma oli hyvin harmaa ja melankolinen, vähän niin kuin minun mielialani tällä hetkellä.

Eilen tapahtui hassu juttu, oltiin Kotani-kunin kanssa kävelyllä ja haettiin hänen pyöränsä yliopiston hammasklinikalta, jonne hän oli sen jättänyt minulle tuntemattomasti syystä. Kuitenkin olimme lähdössä takaisinpäin, kun huomasin viereisellä urheiluhallilla liikettä. Siellä oli kendo-harjoitukset ja sanoin Kotanille, että voitaisiinko mennä katsomaan, kun Mikko harrasti lajia joskus aikoinaan, enkä ole koskaan nähnyt sitä livenä. No mentiin sinne, ja Kotani huomasi että siellä kaveri jonka nimi on Mikko (katakanoilla kirjoitettuna tosin). En sen kummemmin pohtinut asiaa, kunnes sitten vasta kun pojat ottivat kypärät päästään kas, vain joukossa oli hyvin suomalaisen näköinen pellavapää. No ehta suomi-poikahan tämä tamperelainen insinööri sitten lopulta oli. Hämmennys oli molemmin puolinen ja vieläkin hymyilyttää yhteensattuma. Pieni on tämä meidän pallomme!

Tämä päivä kului koulun merkeissä ja tutustuin lisää toisen vuositason opiskelijaan Kaoriin,  joka tulee elokuussa käymään Suomessa Study Tourilla, lupasin viedä hänet kuuntelemaan metallia tms. ja näin pois päin. Tänään on väsyttänyt ihan toivottomasti, liekö stressi kaikesta tehtävästä ja miten saan loput tavarat mahtumaan ja miten ehdin Finnairin jatkolennolle ja kaikkea. Lisäksi sain tänään tietää, etten tapaa Sandyä enää ainakaan Japanissa. Tämä on ainakin se oletus jolla nyt elelen. Erinäisistä syistä en voi nähdä häntä ja lisäksi hän joutuu lähtemään varsin pikaisesti hautajaisiin Jenkkeihin, joten eipä paljon itku auta.

Niin... haikeat ovat tunnelmat. Huomenna toiseksi viimeinen kerta kielikoulua. Milloinkohan itken. Ehkä lentokoneessa, kun lähden Sendaista. Mene ja tiedä.

Mitään parempaakaan en keksinyt!

Kuitenkin tylsääkin tylsemmän koulupäivän jälkeen on hiukan nihkeätä kertoa mitään päivästä, joten tein testin. Tai parikin MTV3:n sivuilla, mutta tänne nyt piti laittaa tämän "Tyylitestin" tulos. Revetkää nauruun! Tällainen siis olen kahdeksan kysymyksen jälkeen:

Olet Hätkähdyttävä!

Sinun tyylisi on originelli ja moderni. Olet edelläkävijä, joka tietää mitä tahtoo ja ottaa sen myös. Cool on sinun sanasi sisältä ja ulkoa. Hallitset itsesi kaikissa tilanteissa ja sopeudut hyvin myös haasteisiin. Tunteesi ovat voimakkaat, mutta et välttämättä näytä niitä. Vedät puoleesi erilaisia ihmisiä, jotka kaikki haluavat kylpeä karismasi loisteessa. Lähellesi ei kuitenkaan ole niin helppo päästä kuin miltä se saattaa näyttää - valitset seurasi huolellisesti. Kavereita sinulla voi olla paljon, mutta todellisia ystäviä ei. Mutta ystävyytesi on niin arvokas asia, että sitä kannattaa kyllä tavoitella!

Liekö joku samaa mieltä kyseisen tekstin kanssa? Ai, joo mun henkinen ikä oli muuten sitten pirtsakka kolmekymppinen, eipä tarvitse potea enää tulevaisuudessa kolmenkympinkriisiä! *hekottaa* Eli pallon tällä puolella kaikki hyvin.

Liikaa tavaraa ja liian vähän tilaa

Tämän päivän olen viettänyt lähinnä pakkaillessa ekstra tavaroita pahvilaatikoihin, jotka sitten lähetän Suomeen. yhteensä melkein 15 kiloa vaatteita, lehtiä, kirjoja, astioita, teetä, kenkiä ja ties mitä muuta joudun siis shippaamaan ja odottelemaan niiden Suomeen saapumista luultavasti 2 kuukaudesta 3 kuukauteen. Hienoa! Sellaista se vain nyt on, rajoitettu on lähetettävän tavaran määrä. Se vain hiukan huolestuttaa, että miten ne tullissa ajattelee kun arvo ei saisi olla yli 45 euroa ja suuri osa vaatteista esim. on ostettu Suomesta ja olen maksanut niistä Suomen verot ja kaikki muutkin hässäkät, niin nyt kun tuon ne takaisin toisesta maasta. En löytänyt informaatiota Tullin sivuilta, joten nähtäväksi jää, saanko soiton, että tulepa tullaamaan. Oih! Kun ei nuo laatikot arvoltaan yli 45 euroa ole. Bahus sentään. Suuri osa on nimittäin ilmaisia lahjoja. Oih, oih! No sellaista siis tänään. Kohta pitää mennä iltatoimille!

Kaikki hyvin!

Ensimmäinen isompi järistys pelästytti minut tänään 8:45, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Ja nyt järisee jälkijäristykset, ihan juuri samalla kun kirjoittelen tätä. Mutta tosiaan kaikki on hyvin, eikä mitään sen kummallisempaa tapahtunut. Järistyksen keskus oli meidän näkökulmastamme hyvin lähellä ja voimakkuus keskuksessa oli 6+ (japanilainen asteikko 1-7) ja Takimichissa järisi luultavasti 5+ verran. Pitää jatkaa aamutoimia. Tänään menen baseball otteluun, saa nähdä millaista on ja niin pitää ostaa Miholle lahja, hänellä on tänään syntymäpäivä!

Viimeinen Ikebana-tunti

Tämän päivän kohokohta oli ehdottomasti viimeinen ikebana tunti. Tapansa mukaan Opettajani Abe-sensei oli pukeutunut kimonoon ja käyttyäytyi yhtä sulavasti kuin 30-vuotias kimonossa. Ikää rouvalla on kuitenkin lähemmäs 80, vaikka ei uskoisi ihan hevillä. Minä taas hyvin edustavana kuvassa. Opettaja on siis minusta luultavasti melkein kymmenen senttiä lyhyempi ja tuntuikin välillä hassulta katsoa alaspäin, kun enhän minä Suomessa niin tee. (outoa!) Sain häneltä lahjaksi Ikebana kirjan, vaikka hän ei tosin tiennyt tämän olevan viimeinen kertani tänään. Tuntui jotenkin haikealta jättää Emmaus taakse tänään, en tiedä tulenko koskaan tapaamaan opettajaani enää. Hänen tapansa opastaa kukkien asettelussa ja yleisestikin lämmin olemuksensa muistutti minua paljon omasta mummistani. Melkein itkua tuhertaen polkaisin pyöräni liikkelle ja suuntasin kotiin. Lohdullisesti yritän ajatella Abe-senseen sanoja:"Näkemisiin, ei hyvästi.". Miten vanhat ihmiset osaavatkin valita sanansa niin kauniisti. Näihin tunnelmiin päätän tänään.

Viimeisiä päiviä viedään

Tajuntaani pamahti tänään ensimmäistä kertaa, etten halukaan lähteä täältä vielä näin pian. Juuri kun alan omaksua kieltä ja tapoja niin sitten pitää jo lähteä pois. Harmillista! Vaikka on ollut alamäkiä, niin kyllä on ollut ylämäkiäkin. Etenkin Sendan no Okalle mennessä (kts. kuva). Tänään olikin viimeinen matka Okalle ja aika haikein mielin jätin Wakoh-sanin taakseni. Harmillisinta ehkä on, etten voi ottaa ihmisiä mukaani, vaikka kuinka haluaisin. Tänään on paistanut aurinko ja ollut taas todella lämmintä. Ihanaa, että sadekausi ei vielä alkanutkaan, vaikka hetken vaikuttikin siltä. Ehkä se ei ehdi tullakaan ennen kuin lähden. (?) Nyt täytyy lähteä lunastamaan lupaus housujen korjaamisesta!

Positiivinen yllätys!

Lähetin tänään paketteja maailmalle, saa nähdä jäävätkö japaninkirjani jonkin laivan ruumaan vai löytääkö posti perille, lisätietoja saatavilla 2-3 kk:n kuluttua suoraan henkilöltä. Reilut 5000 jeniä köyhempänä siis poistuin postista ja toivon parasta pakettien suhteen. Janina syntymäpäivälahjakin lähti samaan reissuun, mutta Economy Airmailina, eli pitäisi olla perillä kahden kolmen viikon kuluttua. (Äiti jos siis sitä ei kuulu niin posti söi!)

Tänään oli tajuttoman lämmin päivä ja kuten arvata saattaa matkani suuntautua Sendan-no-Okalle, kuinkas muutenkaan kun aurinko paistaa täydeltä terältä ja asteita on 26°C. Eihän siinä tosiaan muuten mitään, jos paikka ei olisi "Hill Home" koska se tosiaan ON mäen päällä. Läähättäen ja kuumissani pääsin perille, jäätelön voimin. Lisäksi bongasin kaupasta Sprite Zeroa, testasin. Arvio: Ihan jees, jotkut kuplavedet on parempia. Juup, juup. Kotiin päästyäni makoilin takapihalla tunnin verran ja lämmittelin ihoa. Ilokseni huomasin juuri äsken, että olen saanut kuin saanutkin edes hiukan väriä kalpealle nahalleni, sitähän japanilaisnaiset ihmettelevät, mutta minä pidän enemmän väristä kuin puna-valkoisesta. Nyt naamapesulle! Väsyttää niin, että silmät ei meinaa pysyä auki, tulitikku-kikka käyttöön. *virnistää* "Väsynyttä läppää".

Kaikki hyvin hengissä ollaan

Laiskamato on vallannut tämän osoitteen varsin lahjakkaasti. En vain yksinkertaisesti jaksa enää kirjoittaa, tänään olin koululla ja melkein nukahdin luennolle, koska en ymmärrä mitään. Toisaalta taas pieni otus sisälläni riemuitsee, koska alan pikkuhiljaa oppia seuraamaan yksinkertaisimpia keskuteluja. Että näin. Huomiseksi olisi pitänyt opetella liuta adjektiiveja, mutta kun on laiska ja muutakin tekemistä, niin aika heikoille jäi. No sainpahan tuossa lauantaina viimeisteltyä Makiokan Sisaret-kirjan, suosittelen luettavaksi. Hyvin epäeurooppalainen kirjoitustyyli ja lopulta huomaa, ettei tarinassa ollutkaan yhtä päähenkilöä, vaikka sitä kissojen ja koirien kanssa yritti etsiä. Tänään kävin aamulenkillä 6:15-7:05 oli lämmin. Nyt tunnen kävelyn ja pyöräilyn jaloissani, mutta oli hauskaa.

Että tervehtyminen voikin olla ihanaa!

Juu-u ei tämä päivä kyllä paremmaksi voi muuttua, enää ei särje joka paikkaa ja koti-ikäväkin hiukan hellitti kun sai puhua pitkän tovin Annan kanssa Skypellä. Rentouttavaa tajuta, että paranen ilman mitään kommervenkkeja. Kirjoittelin muutamia postauksia, mutta kuvien käsitteleminen läppärillä on sen verran aikaa viepää että sain vain parin päivän jutut valmiiksi. Kuvia on taas siis paljon. Tänään olen lähinnä lukenut Makiokan sisaruksia (jap. Sasameyuki 1943-1948, Junichiro Tanizaki), pessyt koneellisen pyykkiä, puhunut Annan kanssa, imuroinut huoneen ja syönyt. Siinä on ollut tarpeeksi jännitystä tälle päivälle. Huomenna sitten alkaa oikea arki, kielikoulu josta olen ollut poissa jo öö-- kolme kertaa kun nyt tiistaina olin sairaana. Mahtaa olla paljon kiinni otettavaa. Sellaista sattuu.

Nyt menen suihkuun ja sitten nukkumaan. Puhtaisiin ulkona kuivatettuhin lakanoihin! Ja muuten nauttikaa nyt niistä helteistä, kun minä tulen takaisin Suomeen niin siihen ne loppuvatkin, pahaenteisesti täällä on siis ollut vuosikymmeniin KYLMIN kevät. Thänks! Hyvät yöt (Okaeri Nasai)! ps. jokin asia tässä kuvassa on niin tajuttoman rauhoittavaa, että voisin tuijotella sitä pidempäänkin.

kolmatta päivää sairaana ja pikkutoukka

Kuume on onneksi laskenut, mutta vatsakipu ei ole mennyt minnekään. Lisäksi pitkin päivää on oksettanutkin. Alaselän särky, lihasheikkous, aistien hitaus ja kaikki muut sivuoireet merkkinä huonosta ravintoaineiden imeytymisestä ja lievästä nestevajauksesta muistuttavat joka kerta kun nousen futonilta.

Tämä on niin hämmentävää, olla täällä yksin ja sairaana. Viimeksi luultavasti viisi vuotta sitten olin Suomessa kipeänä niin että oli kuumetta ja jouduin olemaan kotona enemmän kuin yhden tai kaksi päivää. Aaltoileva pahaolo ja vessaan säntäily kymmenen viidentoistaminuutin välein on myös hyvin epämiellyttävää ihan jos siitäkin syystä että talossa on kuusi muuta ihmistä. Kyllähän kaikki tilanteen ymmärtävät, mutta kiusallisuutta se ei vie pois. Ahdistaa kirjaimellisesti.

Ensimmäistä kertaa koti-ikävä iskee aivan kunnolla. Tuntuu siltä kuin, että nyt ostan lentolipun Tokioon ja lähden mahdollisimman pian kotiin, riippumatta rahasta tai tavaroista, kunhan pääsen kotiin. Naurettavaahan tällainen on, ja johtuu vain ja ainoastaan siitä että olen sairas. Ensimmäistä kertaa itken, kun on niin paha olla, mutta vain musiikin provosoimana (tosi fiksua ylipäänsä kuunnella rakkauslauluja ja muita herkkisbiisejä tällaisessa olossa ja mielentilassa). Toisaalta se auttaa purkamaan turhaumaa, kun ei osaa enää pukea tunnetta sanoiksi. Yhtäaikaa yritän järkeillä, että jos olen kipeä minun ei tarvitse mennä kouluun ja on ihan okei jäädä kotiin jos nesteet ei pysy sisällä. Mutta EI, se pieni pirullinen perfektionisti vasemmalla olkapäällä ilkkuu, että olen heikko ja tekeydyn vain sairaaksi. Tämä on aivan sairasta. Silti jossain muistojeni kätköissä muistan kuulleeni, että jos ei ole kuumetta mennään kouluun.

Huomenna olen varmaan jo terve ja naureskelen lievästi häpeillen tälle tunnepuuskalle. Niin, mutta tällaista se on nyt sitten olla täällä. Mitenkään valehtelematta tai kaunistelematta. Jos en ala huomenissa parantua on luultavasti mentävä lääkäriin. Katsotaan nyt miten käy.

Onhan minulla toki seuraa tuosta toukasta joka viihtyy suloisesti omalla pikku alustallaan ja sitten tietysti minun tatamillani. Hyvin hurmaavaa, joku muu kiljuisi inhosta, mutta minä en jaksa, antaa luontokappaleen olla, eihän se minua vahingoita olemassaolollaan. Aika hauska kuva siitä tulikin, vaikka valoa oli vähän heikosti. Onkohan se tuossa vielä huomenna?

Lauantai iltana kotiin Tokushimasta

Nyt on tosiaan jo maanantai, en jaksanut lauantaina kirjoittaa viikon tapahtumista, mutta nyt vielä heikommin. Makaan sängyssä ja kärsin järkyttävästä olosta. Nesteet ei pysy sisällä ja viime yönä kuumetta oli lääkkeistä huolimatta 38,7 °C. Mä väsyn jo tätä kirjoittaessa, saati kun pitäisi syödä, käydä vessassa tai mitään muuta kuin maata aloillaan. Kuitenkin selvisin reissusta Tokushimaan hengissä, mutta nyt makaan puolikuolleena kotona, onneksi muhun ei päde näitten kouluunmeno politiikka. Onneksi! Nyt menen takaisin nukkumaan, olenhan tänään ollut valveilla jo ruhtinaalliset kolme tuntia!

Aikainen herätys ja pitkä päivä

Kuka sanoi neititäydelliselle, että saan kirjoittaa blogia? Eihän tämä ole mahdollista, siis kirjoittaa suhteellisen lyhyesti päivän tapahtumista, varsinkin kun saldo on huisin suuri tapahtumien suhteen. Huh, huh! Kuviakin olen ottanut tänään niin paljon, että ihan pahaa tekee. Mitkä niistä valitsen ja mitkä kertovat eniten ja äää!!! Kyoto on niin erilainen verrattuna Sendaihin ja niin paljon nähtävää.

Tänään siis lähdimme Sendaista taxilla 6:30 menimme Sendain juna-asemalle ja vaihdoimme sieltä junaan, joka vei meidän lentokentälle. Lentomme Osakaan lähti sitten 8:20 ja saavuimme sinne yhdeksän jälkeen. Päivä oli lähinnä pelkkää matkustelua ja loppujen lopuksi pääsimme Kyotoon ehkä n. kahdentoista aikoihin väsyneinä, hikisinä, märkinä ja nälkäisinä. Enochinkin olo parantui suomalaisen Duactin ansiosta, kuka lie joskus suositellut että saattaa auttaa dagen efteriin.

Tosiaan Kyotoa ei voi nähdä päivässä, ei viikossa, ehkä kuukausi riittäisi nippa nappa tämän entisen pääkaupungin kaikkien temppelien ja pyhäkköjen pikaiseen tutkimiseen, mutta kuinka paljon kaupungin kauneudesta jäisikään huomaamatta. Tänne haluan palata uudelleen, ajan kanssa. Kuvat siis kertokoon päivän tapahtumista puolestani.

Sandyn amerikkalaiset ystävät ja karaoke

Tapasin siis tänään ensimmäistä kertaa Sandyn ystävät Amerikasta Shailin ja Enochin. Haettiin tänään aamulla Miho-sanin kanssa kamera Canonin huollosta ja kyllähän se toimi, toivottavasti toimii sitten Kyotossa, Osakassa ja Tokushimassakin. Kuitenkin kävin aamutuimaan Emmauksella kahvilla ja sitten suuntasin sopimuksen mukaan kohti Sandyn ja minun sopimaani paikkaa. Vein matkatavarani (jotka pakkasin ilman äidin neuvoja) Sandyn talolle ja lähdimme poikien ja Sandyn kanssa kävellen kohti Sendain keskustaa.

Söimme yhdessä lounasta luomukasvisravintolassa ja ruoka oli yllättävän hyvää ja täyttävää. Täysjyväriisi oli luultavasti vastaus tähän seikkaan. Tämän jälkeen haettiin minulle lisää muistikortteja kameraan ja varmuuden vuoksi ostin sitten viisi 512MB:n korttia ettei vain lopu kesken, kun ottanut läppäriä mukaan turvallisuussyistä.

Menimme tämän jälkeen käymään Emmauksella ja veimme ostamamme ruokatarvikkeet sinne, koska Shail oli laittamassa intialaista ruokaa illalla Emmauksella. (joka perjantainen tapa) Sen jälkeen kierreltiin hiukan Sendain keskustaa ja haettiin loput ruokatarvikkeet. Ilta kuluikin minn osaltani kokkaillussa autellessa ja Ikebanakurssilla.

Kymmenen aikaan joku sai sitten päähänsä, että koska Shail ja Enoch eivät olleet vielä olleet laulamassa karaokea pitäisi meidän mennä. En tosin minäkään, mutta mielessäni keikkui ajatus aikaisesta herätyksestä. Pienen suostuttelun jälkeen myönnyin ja onneksi, koska karaoken laulaminen oli todella hauskaa. Siinä sivussa alkoholin nauttiminen ei tietystikään vaikuttanut asiaan mitenkään. Tarkoituksemme oli olla vain pari tuntia, mutta nälkä kasvaa syödessä ja hauskanpitoa ei halua lopettaa. Eihän? Karu totuus oli sitten tietysti se, että nolostihan siinä kävi. Karaokepaikkojen politiikka on vähän kuin buffet pöydässä maksat könttäsumman alkoholista ja saat sitten juoda tiettyjä drinkkejä kuinka paljon haluat. Kaikki sujui minun osaltani hyvin siihen asti, kun pää piti aamukolmen aikaan pistää tyynyyn, kun liian monen drinkin jälkeen päässä pyöri ja pönttöähän siinä piti tervehtiä. Vuoronperään Shail ja minä vierailimme helpotuksen huoneessa, Enochin nauraessa räkäisesti vieressä ja hokiessa ettei muista yöllisistä tapahtumista luultavasti seuraavana päivänä mitään ja on se joka kärsii eniten. Joskus en tiedä edes milloin luultavasti neljän aikoihin pääsin sitten nukkumaan ja samana aamuna lähtö olisi 6:30. Mutta, kerranhan sitä vain nuoria ollaan ja minä lomalla!

Tiedoksi

Hengissä ollaan, mutta kiirettä pitää. Ihan kauhistuttaa, mutta huomenna tosiaan lähden Tokushimaan. Viimepäivät ovat olleet yhtä hullunmyllyä, on pitänyt kirjoitella presentationeja, olla siellä, mennä tuonne. Nyt kello on 7:05 ja alan pakata huomista varten. Menen tänään illalla Sandyn luo yöksi ja lähdemme sitten yhdessä sieltä Osakaan ja Kyotoon. Saas nähdä miten tässä käy. Hiukka jännittää!

En siis ota läppäriä turvallisuussyistä mukaan, koska en halua hävittää/hajottaa mitään. Postailen jos ehdin ja jaksan. Nyt täytyy jatkaa pakkailua, kun pitää olla viimeistään 8:45 lähtövalmiina. Nyt olisivat äidin kultaiset neuvot tarpeen, mitä sitä nyt viikon matkalle OIKEASTI tarvitsee?

Jännitystä elämään!

Leikin hetki sitten tietokoneen kameralla / Webcamilla ja otin hauskoja kuvia. Mieli keveni kummasti kun kymmenen minuuttia sitten sain kuulla, Miho-sanin tultua kotiin, että kamera saadaan korjattua parissa kolmessa päivässä ja hinnaksi tulee vain 10 000 jeniä eli n. 66 euroa. HUH! Kyllä meinasin ihan aikuisten oikeasti tulla tippa linssiin, kun kuulin tästä onnekkaasta tapahtumasta!

Tänään oli siis taas vaiheeksi ihan tavallisesti koulua. Ensin kaksi tuntia 9:10-12:00 anatomiaa, mikä oli jopa aika ymmärrettävää. Tosin sanoja on hyvin vaikeata muistaa ja kanjeja yrittää kirjoittaa. Lounas 12:00-13:00, jonka aikana ehdin piipahtaa jopa postissa laittamassa Janinalle kirjeen. Kello 13:00 oli minun Stadia-esitykseni ja taisi olla aika kuivaa, kun takapenkin tytöt alkoivat torkkua jossakin kohtaan. Huomasin tehneeni todella paljon kirjoitushäröjä, mutta syytän yötä! Paikkapaikoin olin unohtanut prepositioita tai ja-sanoja, todella noloa. Siitä selvittyäni menin toisen vuosikurssin pediatrian luennoille ja harjoittelin takapenkissä viikonpäivien nimiä ja numeroita 1-31:een, koska päivien numerointi poikkeaa laskettaessa vain numeroita. Poikkeuksia on siis paljon ja ne ovat hyvin epäloogisia, ainakin vielä tällä kielenymmärräyksellä. Esimerkiksi numerot 1-10 ovat täysin epäsäännöllisiä ja samaan ryhmään kuuluvat vielä päivämäärät 14., 20. ja 24.

Ostinkin tänään aivan loistavia kortteja jotka ovat valmiiksi renkaassa ja niihin on helppo kirjoittaa sanoja ja sitten plärätä niitä (Ylempi kuva). Laitan kuvan jonka otin webcamilla, vaikka onkin peilikuva. Juuh, tähän mennessä siis sellainen päivä, kello on toki vasta kuusi, mutta tuskinpa tästä ehdin enempää satuilemaan, kun pitää vielä kielikurssin hiragana-harjoitukset viimeistellä ja kirjoittaa YMCA:n esitys. Kiirettä pitää, mutta pitäähän ikävän loitolla.

Lasten pyhäkoulu, sunnuntaikirkko ja Aoba-festivaali

Ai niin, kaunis kiitos sille ystävälliselle sielulle joka kertoi, että voin muuttaa postauksen päivämäärää ihan miten haluan.. minä it-alan lahjamaailmalle, en tiennyt ko. faktaa, vaan ole harmitellut etten saa näitä oikeaan järjestykseen. Juuh, no tästä eteenpäin nyt sitten.

Hyvin on valju olo vieläkin kameran takia. Tänään olin tosiaan pitämässä aamulla lapsille pyhäkoulua tai no kerroin kyllä vain Suomesta ja jos ottaa huomioon että lapset ovat alle kouluikäisiä niin kauhean vaikeata ei voi kehittää. Sitten jumalanpalvelus ja kotiin pikaiselle kevyelle lounaalle. Tämän jälkeen joskus kahden pintaan lähdettiin Miho-sanin kanssa Aoba-festivaaleja katsomaan Sendain keskustaan. Kuvamateriaalia olisin kyllä saanut jos olisi ollut kamera ja hyviä kuvia olisi tullutkin, mutta pahnainen kun on rikki. *ärräpurri*. Kokeilin äitin lähettämiä laastareita, mutta eivät auttaneet, salmiakistakaan ei ollut tähän harmitukseen apua.

Kotiin päästyäni valmistelin huomisen esityksen MADHC:lle, sain sen tosin valmiiksi vasta 00:00 ja voitte kuvitella, jotka minun unen tarpeeni tuntevat, että tahmea tulee huominen aamu olemaan ja kyllä uni varmasti maistuu huomisiltana. Huomenna sitten selviää miten kameran kanssa käy. Sitä odotellessa... kauniita unia.

Kylässä ja yötä Mrs. Saton luona (Yoko -sensee)

Kyllä oli vitutuksessa sisällä pitämistä, kun kamera tippui lauantai-iltana kun olin ottamassa sillä kuvaa. Rikkihän se tietysti meni, eikä mitään ollut tehtävissä. Ensi lauantaina pitäisi lähteä Kyotoon, Osakaan ja Tokushimaan ja olisin EHKÄ HALUNNUT ottaa siellä kuvia. Juuri niin tyypillistä mulle ja eihän kamera edes ollut kuin kolme kuukautta vanha. On kyllä sellainen kokovartalo ****ä ettei pahemmasta väliä. Mua ketuttaa ja raivostuttaa, mutta toisaalta tästä ehkä oppii jonkin sortin luonteenlujuutta. Ei voi tietää. Asioille ei vain aina voi mitään ja toisaalta käyttöä vartenhan sekin kamera oli ostettu ja olihan mä sillä jo yli 600 kuvaa täällä ottanutkin. Kannattaa ottaa neuvosta vaari: Älä ikinä ota kuvaa self-timerilla, jos alusta on hiukkaakaan epätasainen! Kamera tippuu varmasti, ja aina objektiivi edellä, jolloin se räsähtää lyttyyn, ja aina sitä ei saa "runnomalla" toimimaan (yhden nimeltämainitsemattoman henkilön kameran korjasin samasta tilasta, mutta kas kun ei toiminut mun kohdalla. Kyllä mä aina muita onnistun auttamaan, mutten itseäni!).

Tosiaan ruoka oli Yoko-senseen luona hyvää ja sitä oli runsaasti. Lisäksi kävimme hyvin hedelmällisiä keskusteluja sekä Yoko-senseen että Mr. Watanaben kanssa erinäisistä kouluun ja opiskeluun liittyvistä asioista. Tosiaan oli ihana kellahtaa kahdentoista aikaan nukkumaan, ja kyllä sitä kaipasikin usean viinilasillisen jälkeen. Näin siis sillä kertaa!

Ihan vaan perinteisesti koulua

Opsan! Vahingossa julkaisin pelkän otsikon. HYVÄ MINÄ! Juupeli juu, tänään en ole tehnyt mitään sen kummallisempaa kuin ollut luennoilla koululla. Mitään en kyllä ymmärrä vieläkään, eikä sinänsä mikään ihme. Narnian ensimmäisen kirjan sain melkein luetuksi, eli näin ahkera opiskelija minä välillä olen. Useimmiten yritän kyllä kovasti kuunnella, mutta eilisen kielikoulun jälkeen tuntui, että aktiivisuustaso on melkein nollissa. Jotenkin sitä ei vain ihan aina jaksa tsemppaa ja olla mallioppilas. Eli tämän päivän saldo oli hyvin pitkälti siinä. Ei enempää eikä vähempää. Nyt siirryn Narnian pariin ja ryhdyn miettimään mitä sitä kertoisi Suomesta Sendain YMCA:lle.

Kielikoulu, puutarha ja Sendan-no-Oka

Panniikki! Kielikoulun opiskelusaldo tänään:

• kuukausien nimet (aika helppoa, numero vain eteen ja sitten perään gatsu, tammikuu on ichigatsu)
  
• päivämäärien nimet/numerot (tajutoman hankalaa 1-10, 20 ja ties mitkä muut, muuten tosi loogista esim. 23 on ni-juu-san-nichi)
  
• uusia verbejä ja ilmaisuja mennä jonnekin, lähteä kotoa, palata kotiin, lähteä jostakin ja lisätään vielä jonkun kanssa

Ja kun tämä kaikki pitäisi sisäistää ensi tiistaihin mennessä, niin tämä täti saa paniikin, sanastoa tulee vähintään 100 sanaa, ellei enemmänkin vain yhden tunnin perustella. Että TODELLA HAUSKAA!

Minun piti olla 13:00 Sendan-no-Okalla ja sitä ennen kun minulla oli aikaa piipahdin Miho-sanin ystävän puutarhalla, joka on yksi Sendain nähtävyyksistä. Ihastelkaa kuvista, ne kertovat enemmän kuin tuhat sanaa!

Sendan-no-Okalla ei tapahtunut mitään muuta tavallisuudesta poikkeavaa, mutta hoidimme Wakoh-sanin (suuhygienistiohjaajani) kanssa erästä rouvaa (86v.), joka oli ollut kolme kuukautta sairaalassa. Rouva lähti Okalta itsesyövänä ja varsin virkeänä, mutta palasi melko huonokuntoisena. En ole ikinä nähnyt niin kuivaa suuta kuin ko. rouvalla, enkä myöskään yhtä ohueksi madaltunutta alveolia. Pitänee kertoa tarkemmin sitten koululla, kun muuten muille tulee ehkä liian tarkkaa tietoa. Lopputulos kuitenkin se, että rouvan suu, vaikkakin melkein hampaaton, on todella huonossa kunnossa kiitos sairaalan. Päivän päätyttyä laskettelin kotiin ihanassa auringonpaisteessa. Oli hyvä päivä! 

Nielemisvaikeutta ja kulttuurikurssi

20:15 saavun vihdoin kotiin väsyneenä, hikisenä ja nälkäisenä. Tämä ei tiedä hyvää! Hyvin pitkän päivän jälkeen tosiaan ei hirveästi huvittanut kirjoitella, joten tein fiksun tempun ja loin postauksen, niin menee aikajärjestys oikein. Tänään tosiaan oli taas sellainen päivä, että mentiin "koulun" kanssa vanhusten hoitolaitokseen ja hoidettiin potilaita ihan oikeasti, ei vain jotain auditointia, vaikka kyllä me taas pällisteltiin miten syöminen sujuu. Tuntuu tyhmältä olla auttamatta, mutta ei sitä paljon kielitaidottomana mitään kehtaisi edes yrittää. Koululle pääsin 16:00 ja tarkoitus oli mennä 1.kurssin opiskelijan kanssa salille, mutta hän oli unohtanut asian (taas). No menin sitten aiemmin Emmaukselle odottelemaan kulttuurikurssin alkamista.

Kuudelta aloitimme kimonoon sonustautuneen opettajan kanssa kimonon päälle pukemisen harjoittelun ja no, ei mennyt ihan kuin vettä vaan. TODELLA HANKALAA! Ja kun oltiin saatu vaate päälle, niin aloimme harjoitella kävelemistä, polvistumista, viuhkan käyttöä ja harjoittelimme peruskuvion "tanssista". Juu, ei sitten ole mun laji lainkaan, varsinkin ilman peiliä. Tosiaan tunti meni muuten hyvin, mutta vaikiata on, todella vaikiata. Lisäksi missaan seuraavan tunnin, jolloin he opettelevat ilmeisesti PALJON kaikkea uutta. No sittenhän harjoittelen tuplasti. Kuvassa, mulla on tosiaan melkein täydellinen asu, mutta päällimäinen vyö puuttuu. Ilmeestä voitte päätellä hämmennyksen määrän!

Vesisade, pelastettu kännykkä ja Sendan-no-Oka

Kello 8:00 pilvinen taivas enteilee sadetta, en kyllä varmasti lähde bussilla kielikoululle ja sieltä sitten Sendan-no-okalle. En varmasti! Sitten se vain yltyi 8:15, onneksi Miho-san sanoi, että sillä on toinen sadeasu jota voisin laina. JEE! Sonustauduin sitten siniseen muovisen kahisevaan pukuun ja lähdin matkaan. Puolessa välissä sade laantui ja lopun päivää olikin sitten ihan poutaa, vain pilvistä. KIITOS! Hiukan ennen kielikoulua huomasin vierelläni ajavan moottoripyörän selässä olevan tytön taskusta pilkottavan puhelimen ja mieleeni tuli ajatus sen putoamisesta aivan juuri ja niinhän siinä sitten kävi. Puhelin tipahti tytön selän taakse moottoripyörän satulalle. Hän ei ajanut pyörää itse, mutta onneksi he pystähtyivät seuraaviin valoihin ja pystyin huutamaan heille, "excuse me":et. Molempien ilmeet olivat hämmentyneen yllättyneet, eikä tyttö edes tajunnut, että hänen selkänsä takana oli puhelin satulalla. Pelkäsin, että puhelin tippuisi, kun he kääntyivät valoista vasemmalle, mutta onneksi ei. Ilmeisesti tyttö sitten kuitenkin huomasi puhelimen ja seuraavissa valoissa (sattumalta menin samaan suuntaan) molemmat vilkuttivat minulle iloisin ilmein. Onneksi ei jäänyt ihan outo kuva eurooppalaisista! Kielikoulussa tuli sitten taas tuutintäydeltä tiukkaa faktaa ja pää on kyllä harvinaisen sekava vieläkin. Pitänee yrittää selvittää ajatukset ennen seuraavaa tuntia.

Sendan-no-Okalla ei sitten tapahtunut edes sitä vähää, kirkaanpunaisen naaman kanssa saavuin taas mäen päälle. Äh, miksi tämä mäki on joka kerta yhtä raskas tulla ylös! No alaspäinhän se sitten meni taas tuttuun tapaan kuin vettä vain. Kotona olin ruhtinaallisesti jo 16:05. Nälkä vaivasi ja piti popsia banaani, tosin eihän se mihinkään riitä, kun suomi-neito on tottunut syömään hiukan useammin. Ensimmäinen päivä kyllä kun nälkä on näin kova. Iltaa odotellessa ja ruokaa myös. Mennään Kotani-kunin kanssa kävelylle, jos ei sada.

Yakata ja nukkumista

Tänään oli siis taas Yakata-päivä. Aamulla ennen sinne menoa pesin pari koneellista pyykkiä, mutta ne jäivät vielä ainakin tänä iltana koriin odottelemaan huomista. Yakatalla ei ollut tavallisuudesta poikkeavaa, muuten kuin, että meillä oli kymmeneltä tapaaminen, josta en saanut sen kummempia tietoja. No pari minuuttia ennen kymmentä, sitten sain tietää että tapaisin jonkun suomalaisen. Syytä en tiennyt. Asia selvisi sitten ko. henkilön kanssa, että ovat tulossa "bändinsä" kanssa esiintymään Yakataan. No kerroin että olen suuhygienisti ja no siihenhän hän sitten kysyi, että tunnenko Tarmon. Joo, tietysti! Ja no sitten selvisi, että hän on Tarmon isoveljen ystävä ja he ovat tulossa marraskuussa soittamaan Yakataan. Pieni on siis tämä meidän pallomme taas. Lisäksi sain tietää että kaveri asuu Kyotossa ja sovimme tapaavamme kun menen sinne visiitille. Sitä siis odotellessa. Kotiin päästyäni nukuin kun olo on ollut viimepäivinä hiukan flunssainen. Kuumetta ei onneksi ole, mutta olo on vetämätön. Illalla sitten pitkien keskustelun jälkeen nukahdin onnellisena.

Äitienpäivä ja teeseremonia Tohoku Fukushi Universityllä

Kello on harvinaisen vähän ja ehdin jopa kirjoitta oikeana päivänä päivän tapahtumista. Vetelen tummaa suklaata, erikoisen makuista KitKatia ja kärsin lievästä lämmöstä. Lieneekö kylmä sää vai eilinen lievä kastuminen syynä lämmön nousuun, mutta näin tässä vain asioiden laita. Jostain syystä tulee hiukan enemmän ikävä kotiin, kun ei ole niin hyvä olla. Tämä päivä oli muuten ihan mukava, kunhan vain ei olisi ollut niin pirun viileä ja sateinen. Mitäs tänään muuta, no olin kirkossa ja tosiaan sen jälkeen lähdettiin Miho-sanin kanssa Tohoku Fukushi Universityyn katsomaan teeseremoniaa, oli tosi hauska juttu, vaikka mua kyllä hirvitti kun piti osata olla mukana itsekin juomassa sitä teetä. Tosiaan ostin pari postikorttia, ja pitää ne yrittää lähettää tuossa joku päivä. Sitten kotiin ja ruokaa laittamaan Miho-sanin avuksi. Nyt sitten istun huoneessa ja kirjoittelen tätä. Pakko mennä nukkumaan pian, sitä ennen yritän ehkä soittaa äidille, jos se vaikka vastaisi. Öitä!

10.5 Hajonnut kenkä, lounas, mandolinokonsertti ja shoppailua

Tapahtumarikkaan päivän iltana uni maistui! Olin siis sopinut Moe-chanin (Kotani-kunin ystävätär) menevämme lounaalle joskus yhden aikoihin. Minun epäonnekseni, kengästäni oli lähtenyt korkolappu ja Kotani-kun lupasi korjata sen, mutta jostain syystä massa jota hän käytti ei ollutkaan kovettunut täysin ja kantalappu lähti uudestaan kaupunkiin päästyämme irti! Pahus! Ei sillä kengällä voinut kävellä. No yritettiin liimata se, mutta tuloksetta. Viimeinen ratkaisu oli sitten uudet kengät ja no sehän toimi sitten kuin junan vessa. Löysinkin todella halvalla ehdottoman söpön parin (laitan kuvan toiseen blogiin kunhan kerkiän). Syötiin vihdoin joskus kahdelta lounasta hauskassa italialaisessa ravintolassa ja taas hyvin japanilaiseen tapaan, eli tilattiin neljä annosta ja jaettiin ne kaikki. TODELLA NEROKASTA! Miksi me ei tehdä tällaista Suomessa?

Kuitenkin, minun piti olla Sendain juna-asemalla, lasi-ikkunalla (yleinen tapaamispaikka) kolmelta, jotta ehtisimme ajoissa konserttiin. Minähän tietysti olin ymmärtänyt asiat ihan päin honkia ja luulin, että konsertti alkaa 15:30 ja kestää puolituntia ja on ihan aseman lähellä. No eipä näin ollenkaan, vaan konsertti alkoi neljältä, aivan Sendain metrolinjan viimeisellä asemalla sijaitsevalla konserttitalolla ja kesti 90 minuuttia. HYVÄ MINÄ! Hiukan nolotti. No konsertti oli aivan loistava ja nautin todella tästä ikimuistoisesta tilaisuudesta, enpä olisi uskonut että mandolinista lähtee niinkin kaunis ääni.

Kello 17:45 saavuin sitten takaisin Sendain keskustaan ja tapasin Moe-chanin, Momoko-chanin ja Kotani-kunin uudestaan. Pyysin, josko voisimme mennä visiitille yhteen aivan täydelliseen käytettyjen vaatteiden kauppaan, koska halusin ostaa farkkuhameen ja jonkinlaisen kesämekon. Löysinkin aivan loistavat kappaleet ja lisäksi vielä muutaman muun jutun. Ja ennen kaikkea löydöistä löydöin olivat mustavalkeat Converset, joissa on suuria valkoisia palloja mustalla pohjalla. Kaikkien ostosten yhteishinnaksi tuli siis lopulta 70 euroa. Shoppailun jälkeen suuntasimme kahville ja tämän jälkeen minun piti lähteä kotia kohti, koska olin sopinut Skypeileväni Annan kanssa yhdeksältä. Minuuttia vaille yhdeksän olin onneksi kotona. Märkänä! Ulkona oli nimittäin alkanut sataa. No eipä siinä mitään, mutta sade tuppaa aina viilentämään ilman ja varsinkin sisäilma voi olla yllättävänkin viileä. Huoneessani oli siis kotiin tultuani vain +12°C. Lämmitin päälle ja kuviat vaatteet ylle. Joskus yhdentoista aikaan menin sitten viimein nukkumaan. Hauska päivä oli, ei siitä mihinkään pääse, vaikka kommelluksia sattuikin ja väärin ymmärryksiä.

9.5 Yakata ja pullaa

Tänään siis olin päivän Yakatassa, mutta valitettavasti Ms. Matsumoto oli sairastunut, joten minun piti yrittää selviytyä tilanteesta ilman hänen apuaan. Lopputulos oli, se että istuin puolitoistatuntia (tai siltä se tuntui) pappojen ja mammojen kanssa katsomassa jonkinlaista dokumenttia kuuluisista tai menestyneistä sumopainijoista. Hyvin mielenkiintoista, kun ei ymmärrä ko. lajista pätkääkään ja sitten pistetään katsomaan japaninkielistä videota. No, aikahan siinä ihmetellessä tietysti kului nopskaan. Aamulla ennen Yakataan lähtöä kirjoittelin eilisen ja toissapäivän tapahtumista.

Illan vietin sitten seurustellessa Karppiloiden perheen ja kahden muun vaihto-opiskelijan kanssa, lisäksi seuranamme oli eräs Tohokun yliopiston rouva. Kävimme mielenkiintoisia keskuteluja heidän kanssaan ja oli hauskaa päästä puhumaan myös suomea vaihteeksi. Illan kohokohta oli kuitenkin pulla, joka oli erinomaista. Kylläisenä ja iloisena laskettelin sitten Nakayamasta kotiin nukkumaan.

Torstai 8.5 Japanintunti ja MADHC:ssa tunteja, välissä shoppailua

Maanjäristyksen herätettyä minut edellisenä yönä, tuntui hiukan kankealta päästä sängynpohjalta ihmisten ilmoille. Lisäksi jostain syystä kipeytynyt pohkeeni teki nousemisesta vieläkin tahmeampaa. Aamupala pöydässä tuntui kuin kaikki olisi ollut totaalisen seis, ajatus ei todellakaan juossut villivarsan lailla, ameeba kuvaisi tunnelmia luultavasti paremmin. Lievän epätoivon vallassa pakkailin reppua, kun oltiin sovittu ensimmäisen vuosikurssin opiskelijan kanssa menevämme salille koulun jälkeen. Millä kuvittelen saavani kaikki tavarat mahtumaan. Salille meno ei kuitenkaan sitten onnistunut, kun hän oli sairastunut. HÖH! Kannoin siis kamat hiukan turhaan koululle. No sellaista sattuu, ei voi mitään.

Stratovariuksen tahdissa lähdin pyöräilemään Shuo Shimin Centeriä kohti, ehdin onneksi ajoissa, vaikka olinkin hiukan epävarma suunnasta. Edelliskerrasta on kuitenkin jo kaksi viikkoa, sitä voi suuntavaisto yhtäkkiä viedä vaikka koululle kielikoulun sijaan. Tästä se tuska tosiaan vasta sitten alkoi. Muutenkin tahmean aamun jälkeen toivoin hiukan leppoisampaa tahtia, kuin edellisellä tunnilla. Tämä toive jäi haaveeksi, koska tahti oli vieläkin railakkaampi kuin koskaan aiemmin. Nyt piti sitten jo osata kellonajat kuin vettä vain, oppia hetkessä ilmaisut toissapäivälle, eiliselle, tälle päivälle, huomiselle ja ylihuomiselle, lisäksi sanat päivittäin, joka ilta, joka aamu ja kaikille edellämainituille aamu ja ilta-jutut. Ja siis tässä olivat vain ajanilmaisut. Opettaja läväytti myös taululle verbien menneen ajan taivutuksen positiivisena ja negatiivisena ja lisäksi nykyajan samat jutut. AAH! Pää hajoo, atomeiksi! Sekavin mielin poistuin tunnilta 11:00 ja suuntasin suunnitelmieni mukaisesti alusvaateliikkeitä kohti. Tunti vierähti nopeasti, enkä ehtinyt edes käydä toisessa liikkeessä. Laitan ostoksista kuvia mahdollisesti pian tuonne toiseen blogiin.

Halusin olla MADHC:lla nimittäin kahdeltatoista, kun opiskelijoilla on lounastauko. Söin sitten taas ihmettelevien katseiden alla ja pohdin kuinka kummalliselta raaka porkkana oikeasti voi näyttää. Lisäksi tein Mikkoa tutuksi ja näytin kuvia hänestä, kommentit olivat hmm.. japaninkielisiä. Jotain rokkaavaan viittaavaa tai jotain, eivät osanneet oikein selittää mitä tarkoittivat. Ensimmäisen tunnin saldo 13:00-14:20 oli varsin laimea. Ainut sana jonka bongasin oli kuuki eli ilma tai ilmakehä/atmosphere ja toinen jota en muista japaniksi, mutta tarkoitti ympäristöä. Juuh! 14:30-15:50 oli ravitsemustiedettä, joka on mielestäni tähän mennessä ollut aina hauskaa. Tällä kertaa pohdittiin, miten paljon sokeria ruoissa on. Vieressäni istuva Marina oli tosin kovilla,  kun englanti ei käänny ihan helposti ja elektronisestakin sanakirjasta sanojen kaivelu vie aikaa. Juup, tunnin päätyttyä ja saatuani tiedon Moe-chanin (eri moe kuin aiemmin mahdollisesti mainitsemani) sairastumisesta päätin käydä vielä toisessa alusvaateliikkeessä, jonka tuotteet ovat aivan mahdottoman ihania. Arvioikaa sitten tosiaan itse.

Shoppailun jälkeen lähdin kotiin ja loppuilta kuluikin sitten Tomoki-kunin kanssa legoilla leikkiessä ja hänen mentyä nukkumaan autoin Kotani-kunia tekemään tyttöystävälleen lahjan, kaulakorun. Aika yksinkertainen siitä tosin tuli, mutta sopii toivottavasti tytön tyyliin. Yhdentoista jälkeen jouduin luovuttamaan ja menemään nukkumaan.

Koulua ja visiitti Tohoku University of Dental Hospitaliin

Päivä alkoi harvinaisen tahmeasti, en meinannut päästä sängystä alias futonilta ylös ja pohkeita särki edellisen päivän kävelyn jäljiltä niin että pahaa teki. Tekee siis kyllä vieläkin. Meinasin nukahtaa pystyyn ruokapöydässä ja muutenkin oli todella energiaton olo. Ehdin ihan hyvin koululle, joten ei mitään paniikkia. Ulkona oli ihanan aurinkoista ja todella lämmintä. Pöyräillessäni koululle heräsin vihdoin, puolihikisenä ja särkevin pohkein linkkasin kellariin vaihtamaan kengät. Sitten kolmanteen kerrokseen ja luokkaan. Korviahuumaava meteli tulee vastaan aina kun oven avaa.

Ensimmäisen tunnin aihe oli ensimmäisen vuositason englantia, ja kuten arvata saattaa minulle toisin päin, eli opiskelen tunneilla japania englanniksi. JEIJ! Kuitenkin, opettaja oli unohtanut mainita, että hän pitää pienimuotoisen sanakokeen tällä kertaa ja meikäläinen oli harjoitellut juuri yhtä paljon kuin voi arvatakin. Lisäksi sanat olivat kanjiksi, mutta onneksi iloinen opettaja (hän on siis kanadalainen) käänsi sanat minulle hiraganaksi. Jes! Tulos 1/10. WAU! ilman lukemista. Sehän on jopa 10%. Sitten toiselle enkun tunnille, joka on ammatillista sanastoa toisen vuosikurssin opiskelijoille. Tämä harvinaisen hissukka opettaja ei saa mitään kuria aikaiseksi ja voitten kuvitella millaista suossa tarpomista hänen työskentelynsä on, pisteet luokan eteen tosiaan. Sääliksi vähän käy. No meikäläinen on se jolta kysytään miten joku sana lausutaan tai mitä mieltä jostain olen ym. ym. ja no sittenhän hänen riemukseen bongasin meidän enkun kirjasta todennäköisen virheen, hän lupasi selvittää asian. Juuh, kirjoittelin Julielle kirjeen näiden tuntien aikana, niin "helppo" asiaa on seurata.

Pikapikaa vaihdoin kengät ja hyppäsin pyörän selkään ja poljin sairaalalle, jossa tapasin Kotani-kunin. Lounaan jälkeen menimme pediatrian osastolle ja sain tutustua heidän toimintaansa yhdestä puoli viiteen, siis ihan epävirallisesti. Mä olen varmaan hullu kun menen vapaaehtoisesti ns. tekemään koulu-juttuja, mutta näinpähän monta mielenkiintoista potilasta ja useita uusia tapoja hoitaa asioita. Kukapa olisi arvannut, että sain nähdä kirurgisen toimenpiteen suoritettuna klinikka-olosuhteissa, ei siis leikkaussalissa. Että näin täällä tänään. Huomisesta ei vielä tiedä, mutta pilviseltä näyttää.

Pikaraportti: Sunnuntai 4.5, Maanantai 5.5 ja Tämä päivä 6.5

Sunnuntaina 4.5: "Vihreyden päivä", olin kotona poikien kanssa ja Kotani-kun auttoi minua englannin läksyjen kanssa, toisin sanoen kääntämään mulle englanninkielisen esittäytymisen japaniksi. Sitten, mitäs vielä niin Kotani-kun lähti treffeille tai no alunperin oli kyse vain ihan lounaasta, mutta asiat etenivät vähän eri suuntaan. Illalla Miho-sanille ja Isaku-sanille tuli vieraita ja meitä oli siis yhteensä n. 15 syömässä yhdessä illallista, pienimuotoiset kekkerit siis. Sitten joskus hamassa myöhäisyydessä nukkumaan...

Maanantai 5.5: "Lasten/Poikien päivä" ja mentiin Kotani-kunin kanssa  paleontologian opiskelijan opastuksella kaivelemaan fossiileja jonnekin todella kauas, Miaygi prefektuurin laitamille. Yömyöhään saavuimme takaisin, koettuamme oudon valoilmiön vedessä ja löydettyämme muutaman jura-kautisen kiven, muutaman simpukan kuoren ja ammoniitin suuntasimme onnellisina mutta väsyneinä kotiin.

Tiistai 6.5: Hmm... joku national holiday! Oltiin istänpäperheen kanssa turisteilemassa Loop bussilla ja käytiin Masamune Taten mausoleumilla ja sitten suuntasimme Sendain linnalle, joka käytännössä on vain kasa kiviä enää nykypäivänä, koska se tuhoutui toisen maailmansodan aikana. Että näin. Nyt olen sitten menossa nukkumaan ja huomenna alkaa taas arki.

Kenpo Kinenpi, Perustuslain päivä

Päivän saldo, hiukan kärähtäneet olkapäät, 170 valokuvaa, Hiroshimalaisittain valmistettu oko-no-miyaki ja täydellinen onnellisuus. Miten nautinnollinen päivä tänään olikaan. Oli hauskaa käydä visiitillä Buddha-temppelissä ja puutarhassa, sekä shintolaispyhäköllä. Molemmat olivat omalla kauneudellaan ihastuttavia. Buddha-temppelin puutarhan täydellinen harmonia ja istusten säännönmukaisuus hämmästyttivät joka askeleella. Varjoisten puiden alle olisi ollut ihana jäädä istumaan puoleksi iäisyydeksi ja tutkistella ympäristön muutoksia melkein salaa. Valitettavasti meidän oli pakko jatkaa matkaa ja minun täytyy ehkä palata temppelin puutarhaan uudemman kerran yksikseni, nauttimaan luonnon suomasta rauhasta ja ajan pysähtymisestä. Ennen shintolaistemppelille menoa kävimme nauttimassa herkullisen oko-no-miyaki-aterian ja koko hoito maksoi vain 4 euroa, eli se siitä kalliista. Sitten piipahdimme shintolaispyhäköllä joka oli hyvin erilainen kuin buddhatemppeli. Se oli yksinkertaisempi paikka, ilman massiivista ja jopa hiukan yliampuvaakin puutarhaa. Tunnelma oli hyvin itä-Suomalainen, korkeat männyt ja havut hiekkaisella maalla, jyhkeät juurakot, jotka poukkoilivat välilillä nousten maasta näkyviin ja taas laskeutuvat maan alle suojaan auringolta ja kuumuudelta. Päivä oli muutenkin kuin kesäpäivä mökillä Tohmajärvellä aikoinaan, kuuma ja kuiva hetkittäisine tuulenvireineen.

Kotiin tultuani en tehnyt mitään sen kummempaa, siirsin kuvat kamerasta mäkille ja yritin muokata niistä blogin otsinkon alle kuvaa, mutta hiukan huonolla tuloksella tosin. Illallisen jälkeen lähdimme Kotani-kunin kanssa taas kävelylle, kuten tapanamme on ja koska mieleni teki kovasti olutta pyysin josko voisimme käväistä pikaisesti kaupassa ennen kotiin menoa. Kassa katsoi hiukan oudoksuen ostostani, 6packia olutta, mutta onneksi Kotani-kun miehisesti nappasi ostoksen, vaikka minä sen maksoin ja kantoi kotiin asti. Olisihan se ollut hiukan hassun näköistä jos olisin kävellyt siksarin kanssa kotiin. Kävimme yömyöhään henkeviä keskuteluja Yokotani-kunin ja Kotani-kunin kanssa, siitä miten naisten haluamisia ja käyttäytymistä on hyvin vaikeata ymmärtää. Keskutelu lähti liikkelle Kotani-kunin saamasta lounaskutsusta, mutta ei siitä sen enempää. Myöhään nukkumaan, jopa puoli kahdeltatoista. Kahden oluen jälkeen nukahtaminen ei tosin ollut mikään ongelma.