Tapasin siis tänään ensimmäistä kertaa Sandyn ystävät Amerikasta Shailin ja Enochin. Haettiin tänään aamulla Miho-sanin kanssa kamera Canonin huollosta ja kyllähän se toimi, toivottavasti toimii sitten Kyotossa, Osakassa ja Tokushimassakin. Kuitenkin kävin aamutuimaan Emmauksella kahvilla ja sitten suuntasin sopimuksen mukaan kohti Sandyn ja minun sopimaani paikkaa. Vein matkatavarani (jotka pakkasin ilman äidin neuvoja) Sandyn talolle ja lähdimme poikien ja Sandyn kanssa kävellen kohti Sendain keskustaa.
Söimme yhdessä lounasta luomukasvisravintolassa ja ruoka oli yllättävän hyvää ja täyttävää. Täysjyväriisi oli luultavasti vastaus tähän seikkaan. Tämän jälkeen haettiin minulle lisää muistikortteja kameraan ja varmuuden vuoksi ostin sitten viisi 512MB:n korttia ettei vain lopu kesken, kun ottanut läppäriä mukaan turvallisuussyistä.
Menimme tämän jälkeen käymään Emmauksella ja veimme ostamamme ruokatarvikkeet sinne, koska Shail oli laittamassa intialaista ruokaa illalla Emmauksella. (joka perjantainen tapa) Sen jälkeen kierreltiin hiukan Sendain keskustaa ja haettiin loput ruokatarvikkeet. Ilta kuluikin minn osaltani kokkaillussa autellessa ja Ikebanakurssilla.
Kymmenen aikaan joku sai sitten päähänsä, että koska Shail ja Enoch eivät olleet vielä olleet laulamassa karaokea pitäisi meidän mennä. En tosin minäkään, mutta mielessäni keikkui ajatus aikaisesta herätyksestä. Pienen suostuttelun jälkeen myönnyin ja onneksi, koska karaoken laulaminen oli todella hauskaa. Siinä sivussa alkoholin nauttiminen ei tietystikään vaikuttanut asiaan mitenkään. Tarkoituksemme oli olla vain pari tuntia, mutta nälkä kasvaa syödessä ja hauskanpitoa ei halua lopettaa. Eihän? Karu totuus oli sitten tietysti se, että nolostihan siinä kävi. Karaokepaikkojen politiikka on vähän kuin buffet pöydässä maksat könttäsumman alkoholista ja saat sitten juoda tiettyjä drinkkejä kuinka paljon haluat. Kaikki sujui minun osaltani hyvin siihen asti, kun pää piti aamukolmen aikaan pistää tyynyyn, kun liian monen drinkin jälkeen päässä pyöri ja pönttöähän siinä piti tervehtiä. Vuoronperään Shail ja minä vierailimme helpotuksen huoneessa, Enochin nauraessa räkäisesti vieressä ja hokiessa ettei muista yöllisistä tapahtumista luultavasti seuraavana päivänä mitään ja on se joka kärsii eniten. Joskus en tiedä edes milloin luultavasti neljän aikoihin pääsin sitten nukkumaan ja samana aamuna lähtö olisi 6:30. Mutta, kerranhan sitä vain nuoria ollaan ja minä lomalla!
Söimme yhdessä lounasta luomukasvisravintolassa ja ruoka oli yllättävän hyvää ja täyttävää. Täysjyväriisi oli luultavasti vastaus tähän seikkaan. Tämän jälkeen haettiin minulle lisää muistikortteja kameraan ja varmuuden vuoksi ostin sitten viisi 512MB:n korttia ettei vain lopu kesken, kun ottanut läppäriä mukaan turvallisuussyistä.
Menimme tämän jälkeen käymään Emmauksella ja veimme ostamamme ruokatarvikkeet sinne, koska Shail oli laittamassa intialaista ruokaa illalla Emmauksella. (joka perjantainen tapa) Sen jälkeen kierreltiin hiukan Sendain keskustaa ja haettiin loput ruokatarvikkeet. Ilta kuluikin minn osaltani kokkaillussa autellessa ja Ikebanakurssilla.
Kymmenen aikaan joku sai sitten päähänsä, että koska Shail ja Enoch eivät olleet vielä olleet laulamassa karaokea pitäisi meidän mennä. En tosin minäkään, mutta mielessäni keikkui ajatus aikaisesta herätyksestä. Pienen suostuttelun jälkeen myönnyin ja onneksi, koska karaoken laulaminen oli todella hauskaa. Siinä sivussa alkoholin nauttiminen ei tietystikään vaikuttanut asiaan mitenkään. Tarkoituksemme oli olla vain pari tuntia, mutta nälkä kasvaa syödessä ja hauskanpitoa ei halua lopettaa. Eihän? Karu totuus oli sitten tietysti se, että nolostihan siinä kävi. Karaokepaikkojen politiikka on vähän kuin buffet pöydässä maksat könttäsumman alkoholista ja saat sitten juoda tiettyjä drinkkejä kuinka paljon haluat. Kaikki sujui minun osaltani hyvin siihen asti, kun pää piti aamukolmen aikaan pistää tyynyyn, kun liian monen drinkin jälkeen päässä pyöri ja pönttöähän siinä piti tervehtiä. Vuoronperään Shail ja minä vierailimme helpotuksen huoneessa, Enochin nauraessa räkäisesti vieressä ja hokiessa ettei muista yöllisistä tapahtumista luultavasti seuraavana päivänä mitään ja on se joka kärsii eniten. Joskus en tiedä edes milloin luultavasti neljän aikoihin pääsin sitten nukkumaan ja samana aamuna lähtö olisi 6:30. Mutta, kerranhan sitä vain nuoria ollaan ja minä lomalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti