Kyllä oli vitutuksessa sisällä pitämistä, kun kamera tippui lauantai-iltana kun olin ottamassa sillä kuvaa. Rikkihän se tietysti meni, eikä mitään ollut tehtävissä. Ensi lauantaina pitäisi lähteä Kyotoon, Osakaan ja Tokushimaan ja olisin EHKÄ HALUNNUT ottaa siellä kuvia. Juuri niin tyypillistä mulle ja eihän kamera edes ollut kuin kolme kuukautta vanha. On kyllä sellainen kokovartalo ****ä ettei pahemmasta väliä. Mua ketuttaa ja raivostuttaa, mutta toisaalta tästä ehkä oppii jonkin sortin luonteenlujuutta. Ei voi tietää. Asioille ei vain aina voi mitään ja toisaalta käyttöä vartenhan sekin kamera oli ostettu ja olihan mä sillä jo yli 600 kuvaa täällä ottanutkin. Kannattaa ottaa neuvosta vaari: Älä ikinä ota kuvaa self-timerilla, jos alusta on hiukkaakaan epätasainen! Kamera tippuu varmasti, ja aina objektiivi edellä, jolloin se räsähtää lyttyyn, ja aina sitä ei saa "runnomalla" toimimaan (yhden nimeltämainitsemattoman henkilön kameran korjasin samasta tilasta, mutta kas kun ei toiminut mun kohdalla. Kyllä mä aina muita onnistun auttamaan, mutten itseäni!).
Tosiaan ruoka oli Yoko-senseen luona hyvää ja sitä oli runsaasti. Lisäksi kävimme hyvin hedelmällisiä keskusteluja sekä Yoko-senseen että Mr. Watanaben kanssa erinäisistä kouluun ja opiskeluun liittyvistä asioista. Tosiaan oli ihana kellahtaa kahdentoista aikaan nukkumaan, ja kyllä sitä kaipasikin usean viinilasillisen jälkeen. Näin siis sillä kertaa!
Tosiaan ruoka oli Yoko-senseen luona hyvää ja sitä oli runsaasti. Lisäksi kävimme hyvin hedelmällisiä keskusteluja sekä Yoko-senseen että Mr. Watanaben kanssa erinäisistä kouluun ja opiskeluun liittyvistä asioista. Tosiaan oli ihana kellahtaa kahdentoista aikaan nukkumaan, ja kyllä sitä kaipasikin usean viinilasillisen jälkeen. Näin siis sillä kertaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti