Kello 8:00 pilvinen taivas enteilee sadetta, en kyllä varmasti lähde bussilla kielikoululle ja sieltä sitten Sendan-no-okalle. En varmasti! Sitten se vain yltyi 8:15, onneksi Miho-san sanoi, että sillä on toinen sadeasu jota voisin laina. JEE! Sonustauduin sitten siniseen muovisen kahisevaan pukuun ja lähdin matkaan. Puolessa välissä sade laantui ja lopun päivää olikin sitten ihan poutaa, vain pilvistä. KIITOS! Hiukan ennen kielikoulua huomasin vierelläni ajavan moottoripyörän selässä olevan tytön taskusta pilkottavan puhelimen ja mieleeni tuli ajatus sen putoamisesta aivan juuri ja niinhän siinä sitten kävi. Puhelin tipahti tytön selän taakse moottoripyörän satulalle. Hän ei ajanut pyörää itse, mutta onneksi he pystähtyivät seuraaviin valoihin ja pystyin huutamaan heille, "excuse me":et. Molempien ilmeet olivat hämmentyneen yllättyneet, eikä tyttö edes tajunnut, että hänen selkänsä takana oli puhelin satulalla. Pelkäsin, että puhelin tippuisi, kun he kääntyivät valoista vasemmalle, mutta onneksi ei. Ilmeisesti tyttö sitten kuitenkin huomasi puhelimen ja seuraavissa valoissa (sattumalta menin samaan suuntaan) molemmat vilkuttivat minulle iloisin ilmein. Onneksi ei jäänyt ihan outo kuva eurooppalaisista! Kielikoulussa tuli sitten taas tuutintäydeltä tiukkaa faktaa ja pää on kyllä harvinaisen sekava vieläkin. Pitänee yrittää selvittää ajatukset ennen seuraavaa tuntia.
Sendan-no-Okalla ei sitten tapahtunut edes sitä vähää, kirkaanpunaisen naaman kanssa saavuin taas mäen päälle. Äh, miksi tämä mäki on joka kerta yhtä raskas tulla ylös! No alaspäinhän se sitten meni taas tuttuun tapaan kuin vettä vain. Kotona olin ruhtinaallisesti jo 16:05. Nälkä vaivasi ja piti popsia banaani, tosin eihän se mihinkään riitä, kun suomi-neito on tottunut syömään hiukan useammin. Ensimmäinen päivä kyllä kun nälkä on näin kova. Iltaa odotellessa ja ruokaa myös. Mennään Kotani-kunin kanssa kävelylle, jos ei sada.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti