10 päivää jäljellä

Tämä kuva on viimekertaiselta kulttuurikurssilta viikon takaa, minä yukatassa ja todella pihalla tanssista!

Tämä kuva on matkalta Tokushimasta Sendaihin, kun etelä-Japanissa oli alkanut jo virallisestikin sadekausi, ilma oli hyvin harmaa ja melankolinen, vähän niin kuin minun mielialani tällä hetkellä.

Eilen tapahtui hassu juttu, oltiin Kotani-kunin kanssa kävelyllä ja haettiin hänen pyöränsä yliopiston hammasklinikalta, jonne hän oli sen jättänyt minulle tuntemattomasti syystä. Kuitenkin olimme lähdössä takaisinpäin, kun huomasin viereisellä urheiluhallilla liikettä. Siellä oli kendo-harjoitukset ja sanoin Kotanille, että voitaisiinko mennä katsomaan, kun Mikko harrasti lajia joskus aikoinaan, enkä ole koskaan nähnyt sitä livenä. No mentiin sinne, ja Kotani huomasi että siellä kaveri jonka nimi on Mikko (katakanoilla kirjoitettuna tosin). En sen kummemmin pohtinut asiaa, kunnes sitten vasta kun pojat ottivat kypärät päästään kas, vain joukossa oli hyvin suomalaisen näköinen pellavapää. No ehta suomi-poikahan tämä tamperelainen insinööri sitten lopulta oli. Hämmennys oli molemmin puolinen ja vieläkin hymyilyttää yhteensattuma. Pieni on tämä meidän pallomme!

Tämä päivä kului koulun merkeissä ja tutustuin lisää toisen vuositason opiskelijaan Kaoriin,  joka tulee elokuussa käymään Suomessa Study Tourilla, lupasin viedä hänet kuuntelemaan metallia tms. ja näin pois päin. Tänään on väsyttänyt ihan toivottomasti, liekö stressi kaikesta tehtävästä ja miten saan loput tavarat mahtumaan ja miten ehdin Finnairin jatkolennolle ja kaikkea. Lisäksi sain tänään tietää, etten tapaa Sandyä enää ainakaan Japanissa. Tämä on ainakin se oletus jolla nyt elelen. Erinäisistä syistä en voi nähdä häntä ja lisäksi hän joutuu lähtemään varsin pikaisesti hautajaisiin Jenkkeihin, joten eipä paljon itku auta.

Niin... haikeat ovat tunnelmat. Huomenna toiseksi viimeinen kerta kielikoulua. Milloinkohan itken. Ehkä lentokoneessa, kun lähden Sendaista. Mene ja tiedä.