Aikainen herätys ja pitkä päivä

Kuka sanoi neititäydelliselle, että saan kirjoittaa blogia? Eihän tämä ole mahdollista, siis kirjoittaa suhteellisen lyhyesti päivän tapahtumista, varsinkin kun saldo on huisin suuri tapahtumien suhteen. Huh, huh! Kuviakin olen ottanut tänään niin paljon, että ihan pahaa tekee. Mitkä niistä valitsen ja mitkä kertovat eniten ja äää!!! Kyoto on niin erilainen verrattuna Sendaihin ja niin paljon nähtävää.

Tänään siis lähdimme Sendaista taxilla 6:30 menimme Sendain juna-asemalle ja vaihdoimme sieltä junaan, joka vei meidän lentokentälle. Lentomme Osakaan lähti sitten 8:20 ja saavuimme sinne yhdeksän jälkeen. Päivä oli lähinnä pelkkää matkustelua ja loppujen lopuksi pääsimme Kyotoon ehkä n. kahdentoista aikoihin väsyneinä, hikisinä, märkinä ja nälkäisinä. Enochinkin olo parantui suomalaisen Duactin ansiosta, kuka lie joskus suositellut että saattaa auttaa dagen efteriin.

Tosiaan Kyotoa ei voi nähdä päivässä, ei viikossa, ehkä kuukausi riittäisi nippa nappa tämän entisen pääkaupungin kaikkien temppelien ja pyhäkköjen pikaiseen tutkimiseen, mutta kuinka paljon kaupungin kauneudesta jäisikään huomaamatta. Tänne haluan palata uudelleen, ajan kanssa. Kuvat siis kertokoon päivän tapahtumista puolestani.

Sandyn amerikkalaiset ystävät ja karaoke

Tapasin siis tänään ensimmäistä kertaa Sandyn ystävät Amerikasta Shailin ja Enochin. Haettiin tänään aamulla Miho-sanin kanssa kamera Canonin huollosta ja kyllähän se toimi, toivottavasti toimii sitten Kyotossa, Osakassa ja Tokushimassakin. Kuitenkin kävin aamutuimaan Emmauksella kahvilla ja sitten suuntasin sopimuksen mukaan kohti Sandyn ja minun sopimaani paikkaa. Vein matkatavarani (jotka pakkasin ilman äidin neuvoja) Sandyn talolle ja lähdimme poikien ja Sandyn kanssa kävellen kohti Sendain keskustaa.

Söimme yhdessä lounasta luomukasvisravintolassa ja ruoka oli yllättävän hyvää ja täyttävää. Täysjyväriisi oli luultavasti vastaus tähän seikkaan. Tämän jälkeen haettiin minulle lisää muistikortteja kameraan ja varmuuden vuoksi ostin sitten viisi 512MB:n korttia ettei vain lopu kesken, kun ottanut läppäriä mukaan turvallisuussyistä.

Menimme tämän jälkeen käymään Emmauksella ja veimme ostamamme ruokatarvikkeet sinne, koska Shail oli laittamassa intialaista ruokaa illalla Emmauksella. (joka perjantainen tapa) Sen jälkeen kierreltiin hiukan Sendain keskustaa ja haettiin loput ruokatarvikkeet. Ilta kuluikin minn osaltani kokkaillussa autellessa ja Ikebanakurssilla.

Kymmenen aikaan joku sai sitten päähänsä, että koska Shail ja Enoch eivät olleet vielä olleet laulamassa karaokea pitäisi meidän mennä. En tosin minäkään, mutta mielessäni keikkui ajatus aikaisesta herätyksestä. Pienen suostuttelun jälkeen myönnyin ja onneksi, koska karaoken laulaminen oli todella hauskaa. Siinä sivussa alkoholin nauttiminen ei tietystikään vaikuttanut asiaan mitenkään. Tarkoituksemme oli olla vain pari tuntia, mutta nälkä kasvaa syödessä ja hauskanpitoa ei halua lopettaa. Eihän? Karu totuus oli sitten tietysti se, että nolostihan siinä kävi. Karaokepaikkojen politiikka on vähän kuin buffet pöydässä maksat könttäsumman alkoholista ja saat sitten juoda tiettyjä drinkkejä kuinka paljon haluat. Kaikki sujui minun osaltani hyvin siihen asti, kun pää piti aamukolmen aikaan pistää tyynyyn, kun liian monen drinkin jälkeen päässä pyöri ja pönttöähän siinä piti tervehtiä. Vuoronperään Shail ja minä vierailimme helpotuksen huoneessa, Enochin nauraessa räkäisesti vieressä ja hokiessa ettei muista yöllisistä tapahtumista luultavasti seuraavana päivänä mitään ja on se joka kärsii eniten. Joskus en tiedä edes milloin luultavasti neljän aikoihin pääsin sitten nukkumaan ja samana aamuna lähtö olisi 6:30. Mutta, kerranhan sitä vain nuoria ollaan ja minä lomalla!

Tiedoksi

Hengissä ollaan, mutta kiirettä pitää. Ihan kauhistuttaa, mutta huomenna tosiaan lähden Tokushimaan. Viimepäivät ovat olleet yhtä hullunmyllyä, on pitänyt kirjoitella presentationeja, olla siellä, mennä tuonne. Nyt kello on 7:05 ja alan pakata huomista varten. Menen tänään illalla Sandyn luo yöksi ja lähdemme sitten yhdessä sieltä Osakaan ja Kyotoon. Saas nähdä miten tässä käy. Hiukka jännittää!

En siis ota läppäriä turvallisuussyistä mukaan, koska en halua hävittää/hajottaa mitään. Postailen jos ehdin ja jaksan. Nyt täytyy jatkaa pakkailua, kun pitää olla viimeistään 8:45 lähtövalmiina. Nyt olisivat äidin kultaiset neuvot tarpeen, mitä sitä nyt viikon matkalle OIKEASTI tarvitsee?

Jännitystä elämään!

Leikin hetki sitten tietokoneen kameralla / Webcamilla ja otin hauskoja kuvia. Mieli keveni kummasti kun kymmenen minuuttia sitten sain kuulla, Miho-sanin tultua kotiin, että kamera saadaan korjattua parissa kolmessa päivässä ja hinnaksi tulee vain 10 000 jeniä eli n. 66 euroa. HUH! Kyllä meinasin ihan aikuisten oikeasti tulla tippa linssiin, kun kuulin tästä onnekkaasta tapahtumasta!

Tänään oli siis taas vaiheeksi ihan tavallisesti koulua. Ensin kaksi tuntia 9:10-12:00 anatomiaa, mikä oli jopa aika ymmärrettävää. Tosin sanoja on hyvin vaikeata muistaa ja kanjeja yrittää kirjoittaa. Lounas 12:00-13:00, jonka aikana ehdin piipahtaa jopa postissa laittamassa Janinalle kirjeen. Kello 13:00 oli minun Stadia-esitykseni ja taisi olla aika kuivaa, kun takapenkin tytöt alkoivat torkkua jossakin kohtaan. Huomasin tehneeni todella paljon kirjoitushäröjä, mutta syytän yötä! Paikkapaikoin olin unohtanut prepositioita tai ja-sanoja, todella noloa. Siitä selvittyäni menin toisen vuosikurssin pediatrian luennoille ja harjoittelin takapenkissä viikonpäivien nimiä ja numeroita 1-31:een, koska päivien numerointi poikkeaa laskettaessa vain numeroita. Poikkeuksia on siis paljon ja ne ovat hyvin epäloogisia, ainakin vielä tällä kielenymmärräyksellä. Esimerkiksi numerot 1-10 ovat täysin epäsäännöllisiä ja samaan ryhmään kuuluvat vielä päivämäärät 14., 20. ja 24.

Ostinkin tänään aivan loistavia kortteja jotka ovat valmiiksi renkaassa ja niihin on helppo kirjoittaa sanoja ja sitten plärätä niitä (Ylempi kuva). Laitan kuvan jonka otin webcamilla, vaikka onkin peilikuva. Juuh, tähän mennessä siis sellainen päivä, kello on toki vasta kuusi, mutta tuskinpa tästä ehdin enempää satuilemaan, kun pitää vielä kielikurssin hiragana-harjoitukset viimeistellä ja kirjoittaa YMCA:n esitys. Kiirettä pitää, mutta pitäähän ikävän loitolla.

Lasten pyhäkoulu, sunnuntaikirkko ja Aoba-festivaali

Ai niin, kaunis kiitos sille ystävälliselle sielulle joka kertoi, että voin muuttaa postauksen päivämäärää ihan miten haluan.. minä it-alan lahjamaailmalle, en tiennyt ko. faktaa, vaan ole harmitellut etten saa näitä oikeaan järjestykseen. Juuh, no tästä eteenpäin nyt sitten.

Hyvin on valju olo vieläkin kameran takia. Tänään olin tosiaan pitämässä aamulla lapsille pyhäkoulua tai no kerroin kyllä vain Suomesta ja jos ottaa huomioon että lapset ovat alle kouluikäisiä niin kauhean vaikeata ei voi kehittää. Sitten jumalanpalvelus ja kotiin pikaiselle kevyelle lounaalle. Tämän jälkeen joskus kahden pintaan lähdettiin Miho-sanin kanssa Aoba-festivaaleja katsomaan Sendain keskustaan. Kuvamateriaalia olisin kyllä saanut jos olisi ollut kamera ja hyviä kuvia olisi tullutkin, mutta pahnainen kun on rikki. *ärräpurri*. Kokeilin äitin lähettämiä laastareita, mutta eivät auttaneet, salmiakistakaan ei ollut tähän harmitukseen apua.

Kotiin päästyäni valmistelin huomisen esityksen MADHC:lle, sain sen tosin valmiiksi vasta 00:00 ja voitte kuvitella, jotka minun unen tarpeeni tuntevat, että tahmea tulee huominen aamu olemaan ja kyllä uni varmasti maistuu huomisiltana. Huomenna sitten selviää miten kameran kanssa käy. Sitä odotellessa... kauniita unia.

Kylässä ja yötä Mrs. Saton luona (Yoko -sensee)

Kyllä oli vitutuksessa sisällä pitämistä, kun kamera tippui lauantai-iltana kun olin ottamassa sillä kuvaa. Rikkihän se tietysti meni, eikä mitään ollut tehtävissä. Ensi lauantaina pitäisi lähteä Kyotoon, Osakaan ja Tokushimaan ja olisin EHKÄ HALUNNUT ottaa siellä kuvia. Juuri niin tyypillistä mulle ja eihän kamera edes ollut kuin kolme kuukautta vanha. On kyllä sellainen kokovartalo ****ä ettei pahemmasta väliä. Mua ketuttaa ja raivostuttaa, mutta toisaalta tästä ehkä oppii jonkin sortin luonteenlujuutta. Ei voi tietää. Asioille ei vain aina voi mitään ja toisaalta käyttöä vartenhan sekin kamera oli ostettu ja olihan mä sillä jo yli 600 kuvaa täällä ottanutkin. Kannattaa ottaa neuvosta vaari: Älä ikinä ota kuvaa self-timerilla, jos alusta on hiukkaakaan epätasainen! Kamera tippuu varmasti, ja aina objektiivi edellä, jolloin se räsähtää lyttyyn, ja aina sitä ei saa "runnomalla" toimimaan (yhden nimeltämainitsemattoman henkilön kameran korjasin samasta tilasta, mutta kas kun ei toiminut mun kohdalla. Kyllä mä aina muita onnistun auttamaan, mutten itseäni!).

Tosiaan ruoka oli Yoko-senseen luona hyvää ja sitä oli runsaasti. Lisäksi kävimme hyvin hedelmällisiä keskusteluja sekä Yoko-senseen että Mr. Watanaben kanssa erinäisistä kouluun ja opiskeluun liittyvistä asioista. Tosiaan oli ihana kellahtaa kahdentoista aikaan nukkumaan, ja kyllä sitä kaipasikin usean viinilasillisen jälkeen. Näin siis sillä kertaa!

Ihan vaan perinteisesti koulua

Opsan! Vahingossa julkaisin pelkän otsikon. HYVÄ MINÄ! Juupeli juu, tänään en ole tehnyt mitään sen kummallisempaa kuin ollut luennoilla koululla. Mitään en kyllä ymmärrä vieläkään, eikä sinänsä mikään ihme. Narnian ensimmäisen kirjan sain melkein luetuksi, eli näin ahkera opiskelija minä välillä olen. Useimmiten yritän kyllä kovasti kuunnella, mutta eilisen kielikoulun jälkeen tuntui, että aktiivisuustaso on melkein nollissa. Jotenkin sitä ei vain ihan aina jaksa tsemppaa ja olla mallioppilas. Eli tämän päivän saldo oli hyvin pitkälti siinä. Ei enempää eikä vähempää. Nyt siirryn Narnian pariin ja ryhdyn miettimään mitä sitä kertoisi Suomesta Sendain YMCA:lle.

Kielikoulu, puutarha ja Sendan-no-Oka

Panniikki! Kielikoulun opiskelusaldo tänään:

• kuukausien nimet (aika helppoa, numero vain eteen ja sitten perään gatsu, tammikuu on ichigatsu)
  
• päivämäärien nimet/numerot (tajutoman hankalaa 1-10, 20 ja ties mitkä muut, muuten tosi loogista esim. 23 on ni-juu-san-nichi)
  
• uusia verbejä ja ilmaisuja mennä jonnekin, lähteä kotoa, palata kotiin, lähteä jostakin ja lisätään vielä jonkun kanssa

Ja kun tämä kaikki pitäisi sisäistää ensi tiistaihin mennessä, niin tämä täti saa paniikin, sanastoa tulee vähintään 100 sanaa, ellei enemmänkin vain yhden tunnin perustella. Että TODELLA HAUSKAA!

Minun piti olla 13:00 Sendan-no-Okalla ja sitä ennen kun minulla oli aikaa piipahdin Miho-sanin ystävän puutarhalla, joka on yksi Sendain nähtävyyksistä. Ihastelkaa kuvista, ne kertovat enemmän kuin tuhat sanaa!

Sendan-no-Okalla ei tapahtunut mitään muuta tavallisuudesta poikkeavaa, mutta hoidimme Wakoh-sanin (suuhygienistiohjaajani) kanssa erästä rouvaa (86v.), joka oli ollut kolme kuukautta sairaalassa. Rouva lähti Okalta itsesyövänä ja varsin virkeänä, mutta palasi melko huonokuntoisena. En ole ikinä nähnyt niin kuivaa suuta kuin ko. rouvalla, enkä myöskään yhtä ohueksi madaltunutta alveolia. Pitänee kertoa tarkemmin sitten koululla, kun muuten muille tulee ehkä liian tarkkaa tietoa. Lopputulos kuitenkin se, että rouvan suu, vaikkakin melkein hampaaton, on todella huonossa kunnossa kiitos sairaalan. Päivän päätyttyä laskettelin kotiin ihanassa auringonpaisteessa. Oli hyvä päivä! 

Nielemisvaikeutta ja kulttuurikurssi

20:15 saavun vihdoin kotiin väsyneenä, hikisenä ja nälkäisenä. Tämä ei tiedä hyvää! Hyvin pitkän päivän jälkeen tosiaan ei hirveästi huvittanut kirjoitella, joten tein fiksun tempun ja loin postauksen, niin menee aikajärjestys oikein. Tänään tosiaan oli taas sellainen päivä, että mentiin "koulun" kanssa vanhusten hoitolaitokseen ja hoidettiin potilaita ihan oikeasti, ei vain jotain auditointia, vaikka kyllä me taas pällisteltiin miten syöminen sujuu. Tuntuu tyhmältä olla auttamatta, mutta ei sitä paljon kielitaidottomana mitään kehtaisi edes yrittää. Koululle pääsin 16:00 ja tarkoitus oli mennä 1.kurssin opiskelijan kanssa salille, mutta hän oli unohtanut asian (taas). No menin sitten aiemmin Emmaukselle odottelemaan kulttuurikurssin alkamista.

Kuudelta aloitimme kimonoon sonustautuneen opettajan kanssa kimonon päälle pukemisen harjoittelun ja no, ei mennyt ihan kuin vettä vaan. TODELLA HANKALAA! Ja kun oltiin saatu vaate päälle, niin aloimme harjoitella kävelemistä, polvistumista, viuhkan käyttöä ja harjoittelimme peruskuvion "tanssista". Juu, ei sitten ole mun laji lainkaan, varsinkin ilman peiliä. Tosiaan tunti meni muuten hyvin, mutta vaikiata on, todella vaikiata. Lisäksi missaan seuraavan tunnin, jolloin he opettelevat ilmeisesti PALJON kaikkea uutta. No sittenhän harjoittelen tuplasti. Kuvassa, mulla on tosiaan melkein täydellinen asu, mutta päällimäinen vyö puuttuu. Ilmeestä voitte päätellä hämmennyksen määrän!

Vesisade, pelastettu kännykkä ja Sendan-no-Oka

Kello 8:00 pilvinen taivas enteilee sadetta, en kyllä varmasti lähde bussilla kielikoululle ja sieltä sitten Sendan-no-okalle. En varmasti! Sitten se vain yltyi 8:15, onneksi Miho-san sanoi, että sillä on toinen sadeasu jota voisin laina. JEE! Sonustauduin sitten siniseen muovisen kahisevaan pukuun ja lähdin matkaan. Puolessa välissä sade laantui ja lopun päivää olikin sitten ihan poutaa, vain pilvistä. KIITOS! Hiukan ennen kielikoulua huomasin vierelläni ajavan moottoripyörän selässä olevan tytön taskusta pilkottavan puhelimen ja mieleeni tuli ajatus sen putoamisesta aivan juuri ja niinhän siinä sitten kävi. Puhelin tipahti tytön selän taakse moottoripyörän satulalle. Hän ei ajanut pyörää itse, mutta onneksi he pystähtyivät seuraaviin valoihin ja pystyin huutamaan heille, "excuse me":et. Molempien ilmeet olivat hämmentyneen yllättyneet, eikä tyttö edes tajunnut, että hänen selkänsä takana oli puhelin satulalla. Pelkäsin, että puhelin tippuisi, kun he kääntyivät valoista vasemmalle, mutta onneksi ei. Ilmeisesti tyttö sitten kuitenkin huomasi puhelimen ja seuraavissa valoissa (sattumalta menin samaan suuntaan) molemmat vilkuttivat minulle iloisin ilmein. Onneksi ei jäänyt ihan outo kuva eurooppalaisista! Kielikoulussa tuli sitten taas tuutintäydeltä tiukkaa faktaa ja pää on kyllä harvinaisen sekava vieläkin. Pitänee yrittää selvittää ajatukset ennen seuraavaa tuntia.

Sendan-no-Okalla ei sitten tapahtunut edes sitä vähää, kirkaanpunaisen naaman kanssa saavuin taas mäen päälle. Äh, miksi tämä mäki on joka kerta yhtä raskas tulla ylös! No alaspäinhän se sitten meni taas tuttuun tapaan kuin vettä vain. Kotona olin ruhtinaallisesti jo 16:05. Nälkä vaivasi ja piti popsia banaani, tosin eihän se mihinkään riitä, kun suomi-neito on tottunut syömään hiukan useammin. Ensimmäinen päivä kyllä kun nälkä on näin kova. Iltaa odotellessa ja ruokaa myös. Mennään Kotani-kunin kanssa kävelylle, jos ei sada.

Yakata ja nukkumista

Tänään oli siis taas Yakata-päivä. Aamulla ennen sinne menoa pesin pari koneellista pyykkiä, mutta ne jäivät vielä ainakin tänä iltana koriin odottelemaan huomista. Yakatalla ei ollut tavallisuudesta poikkeavaa, muuten kuin, että meillä oli kymmeneltä tapaaminen, josta en saanut sen kummempia tietoja. No pari minuuttia ennen kymmentä, sitten sain tietää että tapaisin jonkun suomalaisen. Syytä en tiennyt. Asia selvisi sitten ko. henkilön kanssa, että ovat tulossa "bändinsä" kanssa esiintymään Yakataan. No kerroin että olen suuhygienisti ja no siihenhän hän sitten kysyi, että tunnenko Tarmon. Joo, tietysti! Ja no sitten selvisi, että hän on Tarmon isoveljen ystävä ja he ovat tulossa marraskuussa soittamaan Yakataan. Pieni on siis tämä meidän pallomme taas. Lisäksi sain tietää että kaveri asuu Kyotossa ja sovimme tapaavamme kun menen sinne visiitille. Sitä siis odotellessa. Kotiin päästyäni nukuin kun olo on ollut viimepäivinä hiukan flunssainen. Kuumetta ei onneksi ole, mutta olo on vetämätön. Illalla sitten pitkien keskustelun jälkeen nukahdin onnellisena.

Äitienpäivä ja teeseremonia Tohoku Fukushi Universityllä

Kello on harvinaisen vähän ja ehdin jopa kirjoitta oikeana päivänä päivän tapahtumista. Vetelen tummaa suklaata, erikoisen makuista KitKatia ja kärsin lievästä lämmöstä. Lieneekö kylmä sää vai eilinen lievä kastuminen syynä lämmön nousuun, mutta näin tässä vain asioiden laita. Jostain syystä tulee hiukan enemmän ikävä kotiin, kun ei ole niin hyvä olla. Tämä päivä oli muuten ihan mukava, kunhan vain ei olisi ollut niin pirun viileä ja sateinen. Mitäs tänään muuta, no olin kirkossa ja tosiaan sen jälkeen lähdettiin Miho-sanin kanssa Tohoku Fukushi Universityyn katsomaan teeseremoniaa, oli tosi hauska juttu, vaikka mua kyllä hirvitti kun piti osata olla mukana itsekin juomassa sitä teetä. Tosiaan ostin pari postikorttia, ja pitää ne yrittää lähettää tuossa joku päivä. Sitten kotiin ja ruokaa laittamaan Miho-sanin avuksi. Nyt sitten istun huoneessa ja kirjoittelen tätä. Pakko mennä nukkumaan pian, sitä ennen yritän ehkä soittaa äidille, jos se vaikka vastaisi. Öitä!

10.5 Hajonnut kenkä, lounas, mandolinokonsertti ja shoppailua

Tapahtumarikkaan päivän iltana uni maistui! Olin siis sopinut Moe-chanin (Kotani-kunin ystävätär) menevämme lounaalle joskus yhden aikoihin. Minun epäonnekseni, kengästäni oli lähtenyt korkolappu ja Kotani-kun lupasi korjata sen, mutta jostain syystä massa jota hän käytti ei ollutkaan kovettunut täysin ja kantalappu lähti uudestaan kaupunkiin päästyämme irti! Pahus! Ei sillä kengällä voinut kävellä. No yritettiin liimata se, mutta tuloksetta. Viimeinen ratkaisu oli sitten uudet kengät ja no sehän toimi sitten kuin junan vessa. Löysinkin todella halvalla ehdottoman söpön parin (laitan kuvan toiseen blogiin kunhan kerkiän). Syötiin vihdoin joskus kahdelta lounasta hauskassa italialaisessa ravintolassa ja taas hyvin japanilaiseen tapaan, eli tilattiin neljä annosta ja jaettiin ne kaikki. TODELLA NEROKASTA! Miksi me ei tehdä tällaista Suomessa?

Kuitenkin, minun piti olla Sendain juna-asemalla, lasi-ikkunalla (yleinen tapaamispaikka) kolmelta, jotta ehtisimme ajoissa konserttiin. Minähän tietysti olin ymmärtänyt asiat ihan päin honkia ja luulin, että konsertti alkaa 15:30 ja kestää puolituntia ja on ihan aseman lähellä. No eipä näin ollenkaan, vaan konsertti alkoi neljältä, aivan Sendain metrolinjan viimeisellä asemalla sijaitsevalla konserttitalolla ja kesti 90 minuuttia. HYVÄ MINÄ! Hiukan nolotti. No konsertti oli aivan loistava ja nautin todella tästä ikimuistoisesta tilaisuudesta, enpä olisi uskonut että mandolinista lähtee niinkin kaunis ääni.

Kello 17:45 saavuin sitten takaisin Sendain keskustaan ja tapasin Moe-chanin, Momoko-chanin ja Kotani-kunin uudestaan. Pyysin, josko voisimme mennä visiitille yhteen aivan täydelliseen käytettyjen vaatteiden kauppaan, koska halusin ostaa farkkuhameen ja jonkinlaisen kesämekon. Löysinkin aivan loistavat kappaleet ja lisäksi vielä muutaman muun jutun. Ja ennen kaikkea löydöistä löydöin olivat mustavalkeat Converset, joissa on suuria valkoisia palloja mustalla pohjalla. Kaikkien ostosten yhteishinnaksi tuli siis lopulta 70 euroa. Shoppailun jälkeen suuntasimme kahville ja tämän jälkeen minun piti lähteä kotia kohti, koska olin sopinut Skypeileväni Annan kanssa yhdeksältä. Minuuttia vaille yhdeksän olin onneksi kotona. Märkänä! Ulkona oli nimittäin alkanut sataa. No eipä siinä mitään, mutta sade tuppaa aina viilentämään ilman ja varsinkin sisäilma voi olla yllättävänkin viileä. Huoneessani oli siis kotiin tultuani vain +12°C. Lämmitin päälle ja kuviat vaatteet ylle. Joskus yhdentoista aikaan menin sitten viimein nukkumaan. Hauska päivä oli, ei siitä mihinkään pääse, vaikka kommelluksia sattuikin ja väärin ymmärryksiä.

9.5 Yakata ja pullaa

Tänään siis olin päivän Yakatassa, mutta valitettavasti Ms. Matsumoto oli sairastunut, joten minun piti yrittää selviytyä tilanteesta ilman hänen apuaan. Lopputulos oli, se että istuin puolitoistatuntia (tai siltä se tuntui) pappojen ja mammojen kanssa katsomassa jonkinlaista dokumenttia kuuluisista tai menestyneistä sumopainijoista. Hyvin mielenkiintoista, kun ei ymmärrä ko. lajista pätkääkään ja sitten pistetään katsomaan japaninkielistä videota. No, aikahan siinä ihmetellessä tietysti kului nopskaan. Aamulla ennen Yakataan lähtöä kirjoittelin eilisen ja toissapäivän tapahtumista.

Illan vietin sitten seurustellessa Karppiloiden perheen ja kahden muun vaihto-opiskelijan kanssa, lisäksi seuranamme oli eräs Tohokun yliopiston rouva. Kävimme mielenkiintoisia keskuteluja heidän kanssaan ja oli hauskaa päästä puhumaan myös suomea vaihteeksi. Illan kohokohta oli kuitenkin pulla, joka oli erinomaista. Kylläisenä ja iloisena laskettelin sitten Nakayamasta kotiin nukkumaan.

Torstai 8.5 Japanintunti ja MADHC:ssa tunteja, välissä shoppailua

Maanjäristyksen herätettyä minut edellisenä yönä, tuntui hiukan kankealta päästä sängynpohjalta ihmisten ilmoille. Lisäksi jostain syystä kipeytynyt pohkeeni teki nousemisesta vieläkin tahmeampaa. Aamupala pöydässä tuntui kuin kaikki olisi ollut totaalisen seis, ajatus ei todellakaan juossut villivarsan lailla, ameeba kuvaisi tunnelmia luultavasti paremmin. Lievän epätoivon vallassa pakkailin reppua, kun oltiin sovittu ensimmäisen vuosikurssin opiskelijan kanssa menevämme salille koulun jälkeen. Millä kuvittelen saavani kaikki tavarat mahtumaan. Salille meno ei kuitenkaan sitten onnistunut, kun hän oli sairastunut. HÖH! Kannoin siis kamat hiukan turhaan koululle. No sellaista sattuu, ei voi mitään.

Stratovariuksen tahdissa lähdin pyöräilemään Shuo Shimin Centeriä kohti, ehdin onneksi ajoissa, vaikka olinkin hiukan epävarma suunnasta. Edelliskerrasta on kuitenkin jo kaksi viikkoa, sitä voi suuntavaisto yhtäkkiä viedä vaikka koululle kielikoulun sijaan. Tästä se tuska tosiaan vasta sitten alkoi. Muutenkin tahmean aamun jälkeen toivoin hiukan leppoisampaa tahtia, kuin edellisellä tunnilla. Tämä toive jäi haaveeksi, koska tahti oli vieläkin railakkaampi kuin koskaan aiemmin. Nyt piti sitten jo osata kellonajat kuin vettä vain, oppia hetkessä ilmaisut toissapäivälle, eiliselle, tälle päivälle, huomiselle ja ylihuomiselle, lisäksi sanat päivittäin, joka ilta, joka aamu ja kaikille edellämainituille aamu ja ilta-jutut. Ja siis tässä olivat vain ajanilmaisut. Opettaja läväytti myös taululle verbien menneen ajan taivutuksen positiivisena ja negatiivisena ja lisäksi nykyajan samat jutut. AAH! Pää hajoo, atomeiksi! Sekavin mielin poistuin tunnilta 11:00 ja suuntasin suunnitelmieni mukaisesti alusvaateliikkeitä kohti. Tunti vierähti nopeasti, enkä ehtinyt edes käydä toisessa liikkeessä. Laitan ostoksista kuvia mahdollisesti pian tuonne toiseen blogiin.

Halusin olla MADHC:lla nimittäin kahdeltatoista, kun opiskelijoilla on lounastauko. Söin sitten taas ihmettelevien katseiden alla ja pohdin kuinka kummalliselta raaka porkkana oikeasti voi näyttää. Lisäksi tein Mikkoa tutuksi ja näytin kuvia hänestä, kommentit olivat hmm.. japaninkielisiä. Jotain rokkaavaan viittaavaa tai jotain, eivät osanneet oikein selittää mitä tarkoittivat. Ensimmäisen tunnin saldo 13:00-14:20 oli varsin laimea. Ainut sana jonka bongasin oli kuuki eli ilma tai ilmakehä/atmosphere ja toinen jota en muista japaniksi, mutta tarkoitti ympäristöä. Juuh! 14:30-15:50 oli ravitsemustiedettä, joka on mielestäni tähän mennessä ollut aina hauskaa. Tällä kertaa pohdittiin, miten paljon sokeria ruoissa on. Vieressäni istuva Marina oli tosin kovilla,  kun englanti ei käänny ihan helposti ja elektronisestakin sanakirjasta sanojen kaivelu vie aikaa. Juup, tunnin päätyttyä ja saatuani tiedon Moe-chanin (eri moe kuin aiemmin mahdollisesti mainitsemani) sairastumisesta päätin käydä vielä toisessa alusvaateliikkeessä, jonka tuotteet ovat aivan mahdottoman ihania. Arvioikaa sitten tosiaan itse.

Shoppailun jälkeen lähdin kotiin ja loppuilta kuluikin sitten Tomoki-kunin kanssa legoilla leikkiessä ja hänen mentyä nukkumaan autoin Kotani-kunia tekemään tyttöystävälleen lahjan, kaulakorun. Aika yksinkertainen siitä tosin tuli, mutta sopii toivottavasti tytön tyyliin. Yhdentoista jälkeen jouduin luovuttamaan ja menemään nukkumaan.

Koulua ja visiitti Tohoku University of Dental Hospitaliin

Päivä alkoi harvinaisen tahmeasti, en meinannut päästä sängystä alias futonilta ylös ja pohkeita särki edellisen päivän kävelyn jäljiltä niin että pahaa teki. Tekee siis kyllä vieläkin. Meinasin nukahtaa pystyyn ruokapöydässä ja muutenkin oli todella energiaton olo. Ehdin ihan hyvin koululle, joten ei mitään paniikkia. Ulkona oli ihanan aurinkoista ja todella lämmintä. Pöyräillessäni koululle heräsin vihdoin, puolihikisenä ja särkevin pohkein linkkasin kellariin vaihtamaan kengät. Sitten kolmanteen kerrokseen ja luokkaan. Korviahuumaava meteli tulee vastaan aina kun oven avaa.

Ensimmäisen tunnin aihe oli ensimmäisen vuositason englantia, ja kuten arvata saattaa minulle toisin päin, eli opiskelen tunneilla japania englanniksi. JEIJ! Kuitenkin, opettaja oli unohtanut mainita, että hän pitää pienimuotoisen sanakokeen tällä kertaa ja meikäläinen oli harjoitellut juuri yhtä paljon kuin voi arvatakin. Lisäksi sanat olivat kanjiksi, mutta onneksi iloinen opettaja (hän on siis kanadalainen) käänsi sanat minulle hiraganaksi. Jes! Tulos 1/10. WAU! ilman lukemista. Sehän on jopa 10%. Sitten toiselle enkun tunnille, joka on ammatillista sanastoa toisen vuosikurssin opiskelijoille. Tämä harvinaisen hissukka opettaja ei saa mitään kuria aikaiseksi ja voitten kuvitella millaista suossa tarpomista hänen työskentelynsä on, pisteet luokan eteen tosiaan. Sääliksi vähän käy. No meikäläinen on se jolta kysytään miten joku sana lausutaan tai mitä mieltä jostain olen ym. ym. ja no sittenhän hänen riemukseen bongasin meidän enkun kirjasta todennäköisen virheen, hän lupasi selvittää asian. Juuh, kirjoittelin Julielle kirjeen näiden tuntien aikana, niin "helppo" asiaa on seurata.

Pikapikaa vaihdoin kengät ja hyppäsin pyörän selkään ja poljin sairaalalle, jossa tapasin Kotani-kunin. Lounaan jälkeen menimme pediatrian osastolle ja sain tutustua heidän toimintaansa yhdestä puoli viiteen, siis ihan epävirallisesti. Mä olen varmaan hullu kun menen vapaaehtoisesti ns. tekemään koulu-juttuja, mutta näinpähän monta mielenkiintoista potilasta ja useita uusia tapoja hoitaa asioita. Kukapa olisi arvannut, että sain nähdä kirurgisen toimenpiteen suoritettuna klinikka-olosuhteissa, ei siis leikkaussalissa. Että näin täällä tänään. Huomisesta ei vielä tiedä, mutta pilviseltä näyttää.

Pikaraportti: Sunnuntai 4.5, Maanantai 5.5 ja Tämä päivä 6.5

Sunnuntaina 4.5: "Vihreyden päivä", olin kotona poikien kanssa ja Kotani-kun auttoi minua englannin läksyjen kanssa, toisin sanoen kääntämään mulle englanninkielisen esittäytymisen japaniksi. Sitten, mitäs vielä niin Kotani-kun lähti treffeille tai no alunperin oli kyse vain ihan lounaasta, mutta asiat etenivät vähän eri suuntaan. Illalla Miho-sanille ja Isaku-sanille tuli vieraita ja meitä oli siis yhteensä n. 15 syömässä yhdessä illallista, pienimuotoiset kekkerit siis. Sitten joskus hamassa myöhäisyydessä nukkumaan...

Maanantai 5.5: "Lasten/Poikien päivä" ja mentiin Kotani-kunin kanssa  paleontologian opiskelijan opastuksella kaivelemaan fossiileja jonnekin todella kauas, Miaygi prefektuurin laitamille. Yömyöhään saavuimme takaisin, koettuamme oudon valoilmiön vedessä ja löydettyämme muutaman jura-kautisen kiven, muutaman simpukan kuoren ja ammoniitin suuntasimme onnellisina mutta väsyneinä kotiin.

Tiistai 6.5: Hmm... joku national holiday! Oltiin istänpäperheen kanssa turisteilemassa Loop bussilla ja käytiin Masamune Taten mausoleumilla ja sitten suuntasimme Sendain linnalle, joka käytännössä on vain kasa kiviä enää nykypäivänä, koska se tuhoutui toisen maailmansodan aikana. Että näin. Nyt olen sitten menossa nukkumaan ja huomenna alkaa taas arki.

Kenpo Kinenpi, Perustuslain päivä

Päivän saldo, hiukan kärähtäneet olkapäät, 170 valokuvaa, Hiroshimalaisittain valmistettu oko-no-miyaki ja täydellinen onnellisuus. Miten nautinnollinen päivä tänään olikaan. Oli hauskaa käydä visiitillä Buddha-temppelissä ja puutarhassa, sekä shintolaispyhäköllä. Molemmat olivat omalla kauneudellaan ihastuttavia. Buddha-temppelin puutarhan täydellinen harmonia ja istusten säännönmukaisuus hämmästyttivät joka askeleella. Varjoisten puiden alle olisi ollut ihana jäädä istumaan puoleksi iäisyydeksi ja tutkistella ympäristön muutoksia melkein salaa. Valitettavasti meidän oli pakko jatkaa matkaa ja minun täytyy ehkä palata temppelin puutarhaan uudemman kerran yksikseni, nauttimaan luonnon suomasta rauhasta ja ajan pysähtymisestä. Ennen shintolaistemppelille menoa kävimme nauttimassa herkullisen oko-no-miyaki-aterian ja koko hoito maksoi vain 4 euroa, eli se siitä kalliista. Sitten piipahdimme shintolaispyhäköllä joka oli hyvin erilainen kuin buddhatemppeli. Se oli yksinkertaisempi paikka, ilman massiivista ja jopa hiukan yliampuvaakin puutarhaa. Tunnelma oli hyvin itä-Suomalainen, korkeat männyt ja havut hiekkaisella maalla, jyhkeät juurakot, jotka poukkoilivat välilillä nousten maasta näkyviin ja taas laskeutuvat maan alle suojaan auringolta ja kuumuudelta. Päivä oli muutenkin kuin kesäpäivä mökillä Tohmajärvellä aikoinaan, kuuma ja kuiva hetkittäisine tuulenvireineen.

Kotiin tultuani en tehnyt mitään sen kummempaa, siirsin kuvat kamerasta mäkille ja yritin muokata niistä blogin otsinkon alle kuvaa, mutta hiukan huonolla tuloksella tosin. Illallisen jälkeen lähdimme Kotani-kunin kanssa taas kävelylle, kuten tapanamme on ja koska mieleni teki kovasti olutta pyysin josko voisimme käväistä pikaisesti kaupassa ennen kotiin menoa. Kassa katsoi hiukan oudoksuen ostostani, 6packia olutta, mutta onneksi Kotani-kun miehisesti nappasi ostoksen, vaikka minä sen maksoin ja kantoi kotiin asti. Olisihan se ollut hiukan hassun näköistä jos olisin kävellyt siksarin kanssa kotiin. Kävimme yömyöhään henkeviä keskuteluja Yokotani-kunin ja Kotani-kunin kanssa, siitä miten naisten haluamisia ja käyttäytymistä on hyvin vaikeata ymmärtää. Keskutelu lähti liikkelle Kotani-kunin saamasta lounaskutsusta, mutta ei siitä sen enempää. Myöhään nukkumaan, jopa puoli kahdeltatoista. Kahden oluen jälkeen nukahtaminen ei tosin ollut mikään ongelma.

Ikebana perjantai ja mummin kirje postiin

Hmm... tänään... ei tapahtunut mitään erikoista, paitsi 14:45 koin toisen maanjäristykseni, joka oli edellistä selkeästi voimakkaampi. Koulussa tosiaan olin endodontian tunnilla ja protetiikan luennolla. En kyllä taaskaan tajunnut mitään, mutta huomasin kolmen kanjin toistuvan melkein jokaisessa luentosarjassa. Pitää vain enää selvittää mitä merkit tarkoittaa! Luentojen jälkeen lähdin metsästämään uudelleen Cinnamonrollia, mutta tuloksetta. Ei löydy kuin sellainen tyhmä tyyny! Anyway, sitten suuntasin Emmaukselle, jossa Ikebana-kurssi pidetään. Valitettavasti Abe-sensei oli unohtanut, että hänen piti pitää tänään tunti (Golden Week alkoi, joten ihmiset on lomilla). No hän tuli sitten hiukan myöhässä paikalle ja vaikka olin suunnitellut lähteväni kotia kohti jo huomattavasti aiemmin niin pääsin lopulta lähtemään vasta seitsemän jälkeen. Sellaista se on, kun jotain suunnittelee niin se menee varmasti pieleen. Mummin kirjeen sain vietyä postiin ja toivon nyt, että se ehtii perille ennen äitienpäivää! Laitan huomena kuvat Ikebanasta, kun värkkäsin sitten samoista kukista kotiin asetelman, valokuvaa mallina käyttäen. Nyt nukkumaan!

Vappu japanilaisittain: aamulla uimaan, iltapäivällä Sendan-no-Okaan

Aamulla ei tarvinnut onneksi lähteä aikaisin minnekään, vaan löysäillä kotona aamupäivän ja nauttia ihanasta lämmöstä. Aurinko paistoi ja lämpötila oli lähempänä +25 °C. Tarkoituksemme oli mennä Miho-sanin, Tomoki-kunin ja Nonoka-chanin kanssa uimaan, mutta valitettavasti koska Nonoka-chan käyttää vielä vaippaa ei Miho-san päässyt nauttimaan uimisesta. Minä ja Tomoki-kun menimme sitten kahdestaan altaalle kun Miho-san ja Nonoka-chan odottelivat hallilla. Tunnin kuluttua sain tarpeekseni ja lähdimme kotia kohti. Oleilin Nonoka-chanin kanssa kun Miho-san teki ruokaa. Kello oli tässä kohtaa jo melkein puoli yksi ja minun piti olla 13:30 Sendan-no-Okalla, joten aika pian lounaan jälkeen suuntasinkin sinne.

Loppuilta on kulunut huonetta raivaillessa ja mummille kirjettä kirjoittaessa, kumma kun on jotenkin vaikeata tehdä sellaista kattavaa kokonaisarviota täällä olosta. Kuuntelen Tracy Chapmania, olen jotenkin ihastunut tähän levyyn, mikä mulla on mp3:na. Pitäisi mennä nukkumaan, mutta ei oikein uni tahdo tulla, kun oltiin Kotani-kunin ja Yokotani-kunin kanssa kävelyllä ja siitä tuli sellainen euforisen energinen olo. Hassua. Vaikka kroppaa väsyttää, niin mieli tuntuu harvinaisen energiseltä. Juuh, ehkä en lähde millekään itsetutkiskelun tielle tällä kertaa.