sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

mahalaukkua edellisenä iltana, aamupalaksi kalaa ja riisiä ja päivällä spagettia

Huh, huh kyllä on suomineito ihmeissään kun aamupalapöydässä eteen isketään keitettyä kalaa ja riisiä. Ei oikein vatsa tahtonut olla yhtä mieltä siitä, että niin paljon voi edes syödä. Eilen oltiin sitten illalla juhlistamassa mun tuloa tänne ja no sanottakoon, että tilanne oli hiukan hämmentävä ja tosissaankin mieleen painuva. Tuntui jokseenkin ulkopuoliselta ja kaiken puheensorinan kanssa meinasi pää räjähtää. Mä tykkään enemmän hiljaisuudesta kuin sellaisesta hirvittävästä tohinasta, oih! Tosiaan oltiin sellaisessa Korealaisessa paikassa, jonka nimi on Gaja ja siellä tarkoituksena on paistaa itse pöytään tuotuja herkkuja. Uskaliaana testasin melkein kaikkea ja suurin osa olikin hyvää, paitsi kun pääsi naudan vatsalaukun kanssa samaan annokseen. Että meinasi yrjö lentää, se maistui aivan suoraan sanottuna samalle kuin lanta haisee. Onneksi otin olutta,  jolla huuhdella pala nielusta alas. En kokeile uudestaan, enkä ainakaan lämpimästi suosittele kenellekään. Ehkä joku tykkää, mä en! Uh, tulee vieläkin kylmät väreet. Tosiaan siis liha ei ollut mitään sisäfilettä muutenkaan, mutta sen sentään sai hyvin grillattuna ilman vedestäviä silmiä alas. Se oli siis illan shokki, mutta muutoin oli hauskaa, vaikka turhauttaakin olla ihmisten ympäröimänä joiden puheesta ei tahdo tajuta mitään.
Tänään siis päädyin isäntäperheen kanssa kirkkoon ja no ei ole mun tapaista istua jumalanpalveluksissa sunnuntaiaamuisin, mutta se kävi hyvästä Hiraganojen harjoittelusta (kun laulettiin, nimittäin) ja lisäksi sain jotain tekemistä. En oikein vielä uskalla lähteä minnekään yksikseni, pitää vielä harjoitella tuota kanssakäymistä. Vaikken Suomessa käykään kirkossa, niin miksi ei täällä, kun voi luoda edes jonkinlaisia kontakteja ja onpahan tosiaan jokin yhteinen tekijä, kristinusko. En kyllä kuvitellut ikinä ulkomailla toteavani että kristittynä olemisesta on jotain hyötyä. Kunnon agnostikon puhetta. LOL! Joo... siis aamupalla tosiaan oli sitä kalaa ja sitten päivällä isäntäperheen äiti, Miho, joka on aivan ihana, sanoi että tehdää spagettia lounaaksi. Ilmeeni vaihtelevat luultavasti aikalailla laidasta laitaan ja olin ehkä enemmän kuin hiukan hämmentynyt kun pöydässä oli sitten spagettia kulhoissa ja purkki tomaattimurskaa, pari tonnikalapurkkia, Mihon tekemään pestoa, öljyä ja suolaa. Siis Suomessahan meillä on yksi kastike. No homma toimi kuin junan vessa, mutta kyllä oli taas pallo haussa! Mitäänhän en sitten kyllä sanonut, mutta toivottavasti ei ilmeestäkään näkynyt. Sellainen päivä siis kulinarismin puolesta.
Muuten olen vain hengaillut täällä kotona ja oleillut Tomokin (perheen 5-vuotias poika) kanssa ja yrittänyt epätoivoisesti ymmärtää, mitä asiaa hänellä on, tuloksetta. Joo, yhden sanan muistin kuulleeni, mutten muistanut merkitystä. Hyvä Joanna! Tuntuu, etten mä opi tätä kieltä yhtään, mutta siltä kai pitäisikin tuntua. Onneksi nää on varmaan jo menettäneet toivonsa mun kanssa. Mata ne!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heh, naureskellaan täällä Anton kanssa sun pastakokemukselle. Ehkä juurikin sellaista, mitä japanilaisilta voisi odottaakin :D

Muuten onko sun blogi jo Blogilistalla? Jos kerkeet ni lisää ihmeessä sinne (www.blogilista.fi), ois helpompi seuratakin sun blogia kun näkee aina milloin se on päivittynyt. Hauskaa viikonalkua :)

Anonyymi kirjoitti...

No kyllä mullakin on välillä naurussa pitelemistä, kun yritän hillitä ihmetystäni. Pasta oli loppujen lopuksi ihan hyvää niinkin, mutta... no maassa maan tavalla! Ja niinhän se asia on, että täällä laitetaan kaikki mahdollinen pöytään ja otetaan siitä sitten, kukin mitä tahtoo ja riisi tai muu lisuke on vain annosteltuna.

Lisäsin tonne blogilistaan, mutta kun en osaa itse edes käyttää sitä, niin oli ihan uusi juttu...