Maanantaina koulu, Tiistaina vapauttava vapaapäivä ja tänään ikkunaostostelua ja koulun salilla käynti

Sitä jotenkin ajattelee, että no kirjoitan sitten illalla, että sitten tulee kaikki kerralla, mutta tosiasiassa onkin aivan liian väsynyt kirjoittamaan yhtään mitään. Nytkin kello lähentelee kymmentä ja huomenna on normaali herätys. Eipä siinä silti mitään, ollaan huomenna menossa Miho-sanin ja lasten kanssa menossa uimaan. Saa nähdä mitä siitäkin tulee.

Maanantaina tosiaan ei ollut ihan tavallinen koulupäivä, vaan menimme uusien opiskelijoiden kunniaksi keilaamaan ja sen jälkeen syömään koululle. Oli tosi hauskaa! Vaikka keilasinkin aika heikosti. No sellaista se on. Ruokailun jälkeen jaettiin palkintoja ja koska olin 88. sain palkinnon. Aika hyvä sattuma. Ette sitten ikinä arvaa mitä voitin! Hammastahnaa, joka maistuu pumpking puddingille ja ei fluoria ppm:ääkään! Juuh, sellaista koulussa. Sen jälkeen menin Mihon kanssa hoitamaan yhden paketin ja hankin muutamia postimerkkejä. Lisäksi ostin kypärän, tai no Miho osti sen ja mä lainaan sitä sen ajan kun olen täällä. Sitten Tomoki-kun saa sen.

Tiistai oli vapaa, joten lähdettiin Kotani-kunin kanssa kävelylle, tarkoitus oli olla matkalla vain puolisentoista tuntia, mutta reissu venähti kahteen tuntiin ja kahteenkymmeneen minuuttiin. Hauskaa oli ja lämmintä, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta! Tultiin kodin kautta ja vaihdettiin vaatteet ja lähdettiin syömään yhteen ramen-paikkaan (ramen on kiinalaista nuudelia). Samalla reissulla käytiin etsimässä Cinnamonrollia, mutta ei löydetty, ostin tosin muuta hauskaa, kuten itsepäällystettäviä nappeja, bambuisia puikkoja Katille ja punaisen tussin, että voin korostaa kirjeissä kohdemaata. (?) Lisäksi ostin suoristusraudan, jotta voisin tehdä kiharoita! JEE. Sitten kun oltiin lähdössä ostostelemasta niin syötiin jätskiä rappusilla. Oli hauskaa, ihan tuli lapsuus mieleen. Jäätelöä ostarin rappusilla nimittäin. Kyllä uni maittoi illalla, ja uumoilla saattoi seuraavan päivän kolotusta jaloissa.

Tänään sitten olin ihan tavallisesti koulussa, ei mitään sen kummempia juttuja. Iltapäivällä koulun jälkeen mentiin yhden ensimmäisen vuosikurssin opiskelijan kanssa koululla olevalle salille ja vietettiin liikunnallisissa merkeissä tunti. Hyvin rentouttavaa. Tulin samaa matkaa kotiin Kotani-kunin kanssa, kun sen harjoittelupaikka on matkan varrella. Juuh, ja nyt olen tosi väsynyt. Käytiin vielä häthätään ostamassa mulle uimapuku, kun ollaan tosiaan menossa huomenna uimaan ja siellä ei saa käyttää ns. sporttibikinejä. Että näinikkään. Nyt menen hampipesulle ja untenmaille. Kauniita unia sinne koto-Suomeenkin!

Sunnuntai ei mitään

Eipä tosiaan sen kummempia tapahtunut, otin vain kuvia kukista ja puskista. Käytiin Kotani-kunin kanssa kävelyllä ja kellahdin väsyneenä sänkyyn puolentoistatunnin reippailun jälkeen. Nauttikaa kuvista, muuta ei juuri tapahtunut.

Kuva Ikebanasta, selonteko Sushista ja shoppailun tulokset

Tosiaan, en sitten eilen illalla enää ryhtynyt värkkäämään Ikebana-asetelmaa vaan toteutin sen tänään aamulla. Oheisesta kuvasta näkee kyllä ettei ole millään laitta silmää tuohon asetteluun. En vain oikein tajua tuota homman ideaa, tai tajuan, mutta en osaa toteuttaa!

Oltiin tosiaan tänään shoppailemassa ja syömässä Kotani-kunin ja Moe-sanin kanssa. Yokotani-kun oli meidän seurana syömässä mutta häipyi sitten opiskelemaan. Käsittämätöntä, lauantaina! Tosiaan syötiin sushia Sendain ensimmäisessä, pyörivällä tarjoiluhihnalla varustetussa paikassa. Sinänsä, ettei kyllä tiedetty faktaa sinne mentäessä, mutta kuultiin sitten illalla että kyseisellä paikalla on tällainen historia. Mä kokeilin "Sendain erikoisuutta" (hyvin omituista, kun Japanissa on ollut lehmiä vasta tyyliin sotien jälkeen) lehmän kieltä, mutta en kyllä voi sanoa maistaneeni hirveää eroa normaaliin naudanlihaan. Ehkä se maistui vähän erilaiselle, mutta saattoi johtua myös siitä että liha oli liekitettyä. Erikoisempaa tähän verrattuna oli kuitenkin hai, jota kokeilin myös. Liha oli sitkeää, mutta mausta on vaikeata sanoa yhtään mitään. Enemmän lihamainen kuin kalamainen kuitenkin.

Ostosreissun tuloksia voi taas ihailla muotiblogin puolelta jahka jaksan, kerkiän ottaa kuvia, mutta kerrottakoon että kaikki ostokset on second-handia tai vähän niin kuin Outlet kamaa. Tuotteita ei siis ollut pilattu hinnalla, ainoa kallis tavara oli kamelinvärinen nahkainen laukku, joka on Il Bisonten. Nimi oli täysin tuntematon, kunnes sitten googlasin sitä ja osoittautui ilmeisesti ihan laadukkaaksikin.

Tuhkimo meininkiä kotimatkalla

Juuri kun olen selittänyt kahden viikon ajan, miksi en käytä epäkäytännöllisiä kenkiä, vaan vain matalapohjaisia luottokenkiä niin nekin pettävät minut. Täydellistä. Olin tänään siis Sendan-no-Yakatassa ja seurustelin japanilaisten vanhempien rouvien kanssa, ikää heillä oli tällalailla kevyesti 85-99. Ei ole ihan turhaa sanoa, että idässä ihmiset elää vanhemmiksi kuin muualla.

Illalla sitten lähdin visiitille Emmaukselle ja Ikebana-kurssille. Abe-sensei oli taas tapansa mukaan kimonossa ja kertaakaan hänet nähdessäni en voisi kuvitella ikää olevan jo reilusti yli 90-vuotta. Näin vain kuitenkin on. Syötiin taas Emmauksella yhdessä ja oli leppoisaa, kahdeksanmaissa lähdin yksin pyöräilemään kotia kohti ja sitten jossain vaiheessa tosiaan kenkäni tipahti maahan ja säihkädin tilannetta ja teloin käteni ohjaustankoon. En pahasti, mutta kyllähän kaikki haavat kirvelee. Loppumatka sujui ongelmitta, vaikka kukkien tuominen pyörällä onkin hankalaa. Otan myöhemmin kuvan omasta tekeleestäni, joka on nyt kodin eteisessä. Siihen asti, heippa!

Kolme viikkoa, kaksi kiloa

Arvatahan voi, että japanilainen ruokavalio on täysin erilainen suomalaiseen verrattuna ja näin ollen, koska en kuitenkaan pysty kerralla syömään yhtään sen enempää kuin Suomessakaan niin kyllähän se paino lähtee laskemaan. Hyvä vain sinänsä, koska tosiaan teimme tänään koulussa tällaisen kehon rasvaprosentin mittauksen, erikoisvalmisteisella vaa'alla jonka ravitsemustiedon opettajamme sinne toi. Hyvin hauskaa! Ja sain tietää olevani ylipainoinen, no eipä sinänsä mikään uutinen, mutta karu totuus oli, että kehossani on 20,4 kiloa rasvaa. Aika karua. Kaikkea sitä oppii kun vanhaksi elää. Onneksi keikuin painoineni ihan keskiverron kohinoissa, joten eipä huolta. Saa nähdä vain milloin alan taantua, koska jos tällainen tahti jatkuisi niin iloinenhan minä vain olisin, olisi ihan kiva päästä siihen ihannepainoon, ilman stressiä. Anyway, ei tänne laihduttamaan tultu vaan nauttimaan, joten siirrän ajatuksen tämän jälkeen ullakon pimentoon ja suuntaan nyt hampipesulle, maukkaan ja erittäin runsaan illallisen jälkeen. Nauttikkee työ Suomi-ruoasta mie vedän täysjyväriisiä ja joka toinen aamu paahtoleipää oikealla voilla ja maapähkinävoilla. Nam!

Tavallinen koulupäivä

Juuh, alkaavat nämä päivät täälläkin tuntua ihan normaalilta arjelta. Kouluun tiettyyn aikaan ja sitten lopulta neljältä kotiin. Varsin puuduttavaa on, kun tunneilla on harvinaisen vaikeata tajuta yhtään mitään, eikä ryhmäläisistä ole juuri apua, kun niiden englannin kielen taito on "little english". En silti ryhdy metelöimään sen kummemmin, itsehän mun olisi pitänyt tänne tullessa osata enemmän kieltä. Mitäs tuota nyt jossittelemaan, kun hauskaa on kuitenkin ollut.

Tänään oli harvinaisen hauskat tunnit kun oli ensin kaksi tuntia englantia (eri ryhmien kanssa) ja sitten kyreteointiharjoituksia. Tämä tarkoitti käytänössä sitä, että opiskelijoiden piti ensin kirjoittaa parodontiumin rakenne ja sitten vielä selittää mitkä ovat hampaan rakenteet. Jeij! Tai näin mä luulen että tehtiin. No sitten otettiin leuat esiin ja edelliskerralla harjoitellun mukaan alettiin depuroida tiettyä aluetta, no tätähän mä en tajunnut vaan luulin, että koko hammas piti depuroida annetussa ajassa. No eipä siinä mitään kun oli nelisen minuuttia aikaa, mutta kun se muuttui kahdeksi niin paniikki iski, ei hitto sentään, en mä millään ehdi. No lopulta selvisi, että olisi pitänyt se yksi pinta depuroida. KIVA! Ja sitten noi depuroinnit vielä arvostellaan. Oh noh! No kuutosen depurointi sujui sitten ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, onneksi. Näin siis koulussa tänään.

Kotiintulomatkalla poikkesin sitten taas kaupassa ja ostin itselleni porkkanoita, greippejä, banaaneja, vihreää teetä ja jonkun setin pähkinöitä, että voisi ottaa kouluun ruoan yhteyteen. Kaipaan ihan himona salaattia, kun perhe ei oikein harrasta niitä. Kyllä eilen oli illallisella salaattia, mutta se olikin eka kerta. Tällaista täällä, millaista huomenna, en tiedä.

Sendan-no-Oka Osa II

Olin tänään kielikoululla ja läksyjä tuli ihan sikana! Mä vietän koko tän illan ja huomisen illan japania lukien. Oh noh! Eipä se mitään, ehkä mä alan pikkuhiljaa oppiakin jotain, jos vaikka tekisin vaihteeksi ne läksytkin. *punastuu* Koulun jälkeen menin sitten taas pyörällä Sendan-no-Okaan ja löysin huomattavasti helpommin perille kuin edellisellä kerralla, menin tosin kerran mönkään ja hiukan piti hakea reittiä. Matkalla ostin jätskin, kun oli niin kuuma ja hyvää oli! Vanhusten kodilla sitten tutustuin kolmeen vasta talolla työskentelyn aloittaneeseen toimintaterapeuttiin. Heikolla englannilla saatiin selvitettyä tämä ja pari muutakin juttua. Kuitenkin, sitten Wakoh-sanin kanssa käytiin läpi vähän talon toimintaa ja se esitteli taas lisää juttuja. Harmittaa kun sanavarasto on niin "tsutto". Sen kanssa on kyllä silti elettävä. No, joo sinänsä ei siis mitään valittamista. Kun olin lähdössä niin se sitten nousi pöydän äärestä ja sanoi, että nämä ovat Mr. Kannolta ja ojensi mulle perinteisiä japanilaisia pyyhkeitä. Paniikki iskee! Mitä hemmettiä aion keksiä sille miehelle, jos tässä pitäisi antaa vastalahja, kun sain sen huivinkin samalta hepulta. Pitänee konsultoida jotakuta asiaa koskien, koska mun japanin kulttuurin tietämys loppuu tähän kohtaan aika rankasti. Yläkuvassa siis pyyhkeet ja alemmassa kuvat huivista. Matka kotiin sujui ongelmitta, toisin kuin edellistiistaina. Matka olikin ihan oikeasti TOSI lyhyt, ihan pelotti kun tajusin.

Kyretointia, luento endodontiasta ja pedodontian luennoitsija Umeåsta

Jee! Pääsin kokeilemaan miltä tuntuu leikkiä täysin noviisia phantom-luokassa. Tuntuu kuin siitä olisi iäisyys kun viimeksi on ollut kyretti kädessä ja asiaa ei helpottanut lainkaan se, ettei kädessä ollut LM:än tuttu ja turvallinen mini. Nämä jenkkihässäkät on kyllä sellaisia lusikoita, että pahaa tekee tunkea edes feikkileukojen ikeneen. Huh! Eihän mua muuten melkeen edes erota joukosta? Eihän. Nyt pitää enää vetäistä musta peruukki päähän ja mähän menen ihan japanilaiseta. En vai? No höh.

Hauskan vaihtelun jälkeen suuntasimme endodontian luennolle, jota oli taas pitämässä joku ulkopuolinen proffa Tohokun yliopistosta, miksi ei meilläkin? Mitään muuta luennosta ei jäänyt käteen kuin japanin kielinen PowerPoint esitys, mutta kai mä tiesin jo kaiken etukäteen, ainakin näin teoreettisesti pitäisi tietää.

Tämän jälkeen sitten ajattelin, että kuivumisen huippu pedodontiaa, kunnes iäkäs herra saapui ovesta sisään, spottasi minut ja pitkien pätkien selittelyn jälkeen lähti mikrofoninsa kanssa määrätietoisesti kävelemään minua kohti. Tämähän on jo siis ihan tuttua, mutta sitten kun se päräytti selkeällä englannilla (luokka kohahti tässä kohtaa ja hetkeä myöhemmin kikatti hysteerisesti), että minä olen (en napannut nimeä, kun ei oikein vielä tuo kieli käänny) ja että hauska tutustua. Siihen sitten paniikinomaisesti yritin oman nimeni sopertaa ja ah, eihän se kysy  mistä olen kotoisin. Suomesta tietysti ja se toteaa, että tiedänkö missä on Umeå (tietenkin, nanosekunnin miettimisen jälkeen). Ja melkein samaan virkkeeseen, että ruotsalaiset ja suomalaiset on huippuja pediatriassa. Sanohan siihen yhtään mitään kovin rakentavaa. Kiitos ja näkemiin ja sitten se olikin jo luokan edessä. Suurimman shokin koin kuitenkin puolessa välissä diasarjaa, kun yhdessä diagrammissa oli esitelty dmf-indeksin kehitystä (kaikki muut kuin asianosaiset, valitan, en ryhdy selittämään) eri maissa vuosien 1972 ja 1984 välillä, ja mikäs muu kuin Suomi siellä on viimeisenä esimerkkinä (parhailla arvoilla 1.7 -> 0.7) ja kun oli vielä, että mikä paikka niin ESPOO! En voi edes arvata millainen mun ilme oli, mutta koominen varmaan.

Palasin sitten flunssaisena kotiin kaupan kautta ja ostin kaikkea tylsän hyödyllistä ja takin, joka oli puoli ilmainen. Laitan ehkä huomenna kuvan tuonne toiseen blogiin niin käykee sitten sieltä kahtelemassa. Pärjäilkää!

Kirkko, pyykkiä, aurinkoa, sushia ja flunssa

Juu-u, näillä sanoilla sitä voisi hyvin kuvailla kulunutta päivää. Aamulla tosiaan käytiin taas isäntäperheen kanssa kirkossa. Loppujen lopuksi se on aika rauhoittavaa ja vaikken niin uskonnollinen olekaan, niin kokemuksena se on ihan hauska. Mitäänhän en tietysti ymmärrä, mutta onpahan ihanan lämmin ilmapiiri. Varaukseton. Jollain tapaa sellainen hetki jolloin voi olla ihan rauhassa vaikka hiukan omissa ajatuksissaankin, kun muuten sitä tuppaa olemaan jotenkin sellaisessa paikassa aina ettei voi heittää kasvoille sitä täysin untamoa ilmettä. Siis ilman, että joku olisi huolestuneen näköisenä katsomassa, että mikä sille nyt tuli.

Livahdin kirkosta jumalanpalveluksen jälkeen pikaiseen kotiin ja ehdin jopa pestä koneellisen pyykkiä, ennen kuin piti lähteä toista suomalaista vaihto-opiskelijaa vastaan Kitayaman juna-asemalle. Yllätyin suuresti kun saavuin asemalle, kun se olikin lähinnä vain koroke raiteen vieressä, joskus nämä paikat yllättävät. En tajunnut hämmennyksessä ottaa kuvaa, mutta kävelenpä joku päivä huvin ja urheilun vuoksi sinne ja napsaisen kuvan. Tänään oli ihanan aurinkoinen päivä ja nautin lämmöstä kaikin keinoin. Sukkian en laittanut jalkaan ja takkia en pitänyt päällä. Ah, ihana, kuin keski-Suomen kesätuuli. Niin lämmin!

Kahdelta menimme Laurin (vaihtari) kanssa Finnish Wellbeing Centerin johtajan Karppilan luokse kylään ja ai, että saatiin aivan luksus lounas! Erinomaista sushia, salaattia, japanilaista "pullaa", kahta erilaista Sakea (tässä kontekstissa riisiviiniä) ja yakitoria. Aivan mieletöntä, olisitten kateellisia jos olisitte nähneet. Tosiaan pelailtiin yhtä peliä ja juteltiin, oli vaihteeksi todella virkistävää päästä puhumaan suomea, jotenkin olen alkanut selvästi takellella sen kanssa. Sanat on hiukan hukassa.

Muuten kaikki on tosiaan mennyt tänään hyvin, mutta aamulla herätessä kurkkussa tuntui aika ilkeältä. Ei ollut enää mikään suuhengityksen tulos, vaan ihan oikea flunssa. Nenä on tänään vuotanut niin että varmaan puolet aivoista olen jo niistänyt ja nyt kun illalla tulin kotiin, niin alkoi yskittää. Tällaista tää vissiin lapsiperheissä on, kun joku saa jotain niin se on sitten pikkuhiljaa kaikilla, ja kun mun suomalainen mikrobifloora kohtaa tämän japanilaisen, niin voipi olla että japanilaiset voittaa. Näin ainakin tässä tapauksessa. Kahtellaan nyt miten naisen käy, mutta huomenna ainakin yritän päästä kouluun asti, ja torstaina haluan päästä japanin tunnille. IHAN MUST! Siirryn siis punkan puolelle parantelemaan itseäni ja toivotan hauskaa alkavaa viikkoa. Mun kalenteri alkaa täyttyä ohjelmasta!

Ai niin näin korkealla tosiaan melkein asun, tää on nyt vielä ylempää otettu kuva, mutta voitte vain kuvitella millaiset reisilihakset mulla on kun päivittäin pyöräilen näitä mäkiä ylös. Joo, pitää yrittää saada hankittua se kypärä. Yritän huomenna missioida sen. Kunhan vaan muistaisin matkalla kotiin poikeata kaupan kautta. Se on kyllä tosissaan todella halpa henkivakuutus.

Muutaman päivän raportti

TORSTAI 17.4.2008: Eli tosiaan torstaina mä olin koulussa ja me oltiin harjoittelemassa vanhainkodissa. Sitten näin Sandya ja shoppailin pari hauskaa juttua, laukun, sanakirjan (englanti-japani-englanti) ja ultrakevyen sateenvarjon. Täältä saa aivan ihania sateenvarjoja, miksei Suomestakin! Pyöräilin sitten melkoisessa sateessa kotiin ilman mitään sateensuojaa, kun mulla ei ole talentia käyttää sateenvarjoa

pyöräillessä. Kastuin aika tehokkaasti, mutta lämmin suihku pelasti tilanteen. Että oli ihana kellahtaa sänkyyn nukkumaan pitkän, mutta antoisan päivän jälkeen.

PERJANTAI 18.4.2008: Ihan tavallinen koulupäivä, istuin ensin hampaiden anatomian tunnilla ja sitten sen jälkeen oli "käyttäytymisoppia". Aika paha sanoa mitä tunneilla loppujen lopuksi opin, kun kaikki oli käytännössä vaan japaniksi. Mulla ei ole vieläkään tuo nihongo ihan hallussa, joten aikalailla pihalla ollaan. Sitten illalla menin Emmauksen opiskelja keskukselle hengailemaan ja tekemään ruokaa. Lisäksi kerroin perheestä ja Suomesta juttuja PowerPoint-esityksen avulla. Sandy toimi kääntäjänä, osittain sitten yksi japanilainen käänsi loput mitä Sandy ei handlannut. Kokeilin lisäksi ensimmäistä kertaa ikebanaa, eli japanilaista kukkien asettelua ja aion käydä aina perjantaisin sillä kurssilla. Lisäksi menen japanilaisen kulttuurin kurssille, kunhan se alkaa 14.5. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, mä olen ehkä liian karkea siihen. Ohessa tosiaan kuva tuosta Ikebana-asetelmasta jonka opettajan opastuksella.

TÄNÄÄN: LAUANTAINA 19.4.2008 Mä olen vain hengaillut kotona ja nukkunut. Yläkuvassa on mun huone, tää on jonkun 10 neliön kokoinen ja mun mielestä mukava paikka asustaa. Onneksi jaksoin tänään viimein kirjoittaa kirjeen Julielle. Postimerkkien kanssa tuli sitten hiukan problematiikkaa, kun neiti-kassa ei ymmärtänyt että haluan postimerkkejä 110 jenin arvosta, enkä yhtä 110 jenin arvoista postimerkkiä. Ah, että japanilaiset voi olla hassuja. Tänään tein noille "pojille" spagetti bolognesea ja Yokotani-kun teki keittoa. Jeij! Illalla syötiin sitten perheen kanssa Isaku-sanin tekemää intialaista Currya, oli taas kerran erinomaista. Tänäänkin on satanut, mutta mun onneksi kun kävin visiitillä kaupassa, niin sateessa oli pieni tauko. Hetki kotiin pääsy jälkeen satoi nimittäin ihan kunnolla. Lucky me! Sellainen päivä tänään.

Eka koulupäivä ja Oko no mi yakia

Tällä hetkellä väsyttää, ja mieli teksisi vain mennä tutimaan, mutta päätin että kun tänään söin jotain uutta niin kirjoitan vähintään sen verran, että voin laittaa kuvat. Ja niin sitten meistä koko konkkaronkasta otettiin tänään aamutuimaan kuvakin, niin pitäähän sekin näyttää. Siinä ovat siis Miho-san (äiti) ja sylissään Nonoka (1v. 9kk), mun takana pitkä poika Yokotani-kun (opiskelija) ja lyhyempi Kotani-kun (opiskelija) ja sitten perheen isä Isaku-san ja Tomoki-kun (5v) sylissään. Ehkä kerron päivän tapahtumista myöhemmin lisää... nyt nukkumaan. Ai niin toi ruoka on kaalipekoniröstinkaltainen juttu, nimi on Oko no mi yaki.

Totaalieksyminen ja päivän pyöräilysaldo lähes 3 tuntia

Sääntö nro. 1: Hanki kartta, hyvä kartta, ei mitään rupuista turistikarttaa ja vaikket osaisikaan lukea ko. merkkejä on niistä paikanpäällä enemmän hyötyä kuin englannista. KOKEMUKSEN SYVÄLLÄ!
Sääntö nro. 2: Älä luota pyörän ohjaustangossa olevaan kompassiin, se voi olla hiukan epätarkka.
Sääntö nro. 3: Älä luovuta, jos sinusta alkaa tuntua, että olet menossa väärään suuntaan. Vaistosi on vain väärässä.

Eli näin mulle kävi tänään. Normaalisti 10 minuuttia kestävä pyörilymatka kestikin sitten tunnin ja 10 minuuttia. Eli ei mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan. Jotenkin mä jossain vaiheessa kuvittelin olevani menossa ihan eri suuntaan kuin sitten meninkään ja päin honkiahan se sitten kosahti. Ei voi mitään, näin vain kävi. Onneksi sitten yhden kaupunginosan nimi oli käännetty romanjeiksi (eli meidän aakkosille) ja kykenin sen avulla löytäään itseni takaisin. No nyt olen hikisenä ja väsyneenä kotona. Huomenna onneksi ei tarvitse mennä minnekään ihmemestoihin. Eipä silti, ensi viikolla pitäisi löytää tiensä kotiin samasta paikasta. Sitä ennen yritän hankkia kartan tai edes käydä siellä jonkun kanssa, joka tuntee reitin. On kyllä sen verran urvelo olo, ettei sanoin voi kuvailla. Kiersin puoli Sendaita reissullani, kyllähän mä kivoja asioita näin, mutta kyllä mä mielummin tietäisin missä menin. Sellaista siis tällä kertaa. Uusia seikkailuja odotellessa. Ai niin ja näillä kaduilla ei sitten ole nimiä, että voitte kuvitella kuinka paljon se helpottaa suunnistamista.

Sakura eli kirsikankukkia

En osaa kuvailla sitä minkä tänään näin, mitenkään muuten kuin:"Oli niin kaunista, että ihan sattui." Kuvat puhukoon tämänpäiväisestä mun puolesta. Ei tätä voi sanoin kuvailla tai kuvista katsella, se pitää kokea. Nyt nukkumaan, huomenna alkaa arki.

12.4 Shoppailua Sendain keskustassa ja kirsikankukkia 13.4 pyykinpesua, japanin opiskelua ja ruisleivän leivontaa

Nyt on sitten viimeisetkin mehut rutistettu musta ja ensi viikolla alkaa vasta koulu. Joo-o. No siis eilen olin shoppailemassa pääosin käytettyjen vaatteiden kaupoissa ja tein aika kivoja löytöjä. Suurimman osan jutuista mitkä löysin ostin tosin ihan uusina, kun noissa putiikeissa on uusia ja vanhoja juttuja rinnakkain. Laitan kuvat tuonne muotiblogiin kunhan kerkiän. Tosiaan sitten käytiin syömässä lounasta puistossa jossa kirsikankukat kukkivat. Todella kaunista! Eikö sinustakin?

Lounaaksi oli noita riisikolmioita ja sain kokeilla aika erikoista makua, MERISIILIÄ! Joo, oli aika mereneläväistä, ehkä liiankin mun makuun. Mutta ainakin voin sanoa syöneeni merisiiliä, vaikken siitä hirveästi pitänytkään. En saa kuvia tottelemaan ja menemään niin kuin haluan, joten olkoot nyt noin. Tuossa kuvassa missä on kolme purkkia on erilaisia riisimakeisia erilaisilla kastikkeilla. Ruskea on soijaista makeahkoa kastiketta, vaaleanruskea sitä pähkinähässäkkää, josta mainitsin jo aiemmin ja vihreä on pavuista valmistettaua.

Sitten tosiaan tästä päivästä, eli tänään olen viettänyt päivän kotona opiskellen japania. Että voi olla tuskaista kääntää ensin kanjit ja kanat romajeiksi (tämä, jotta olen varmasti muistanut oikein) ja sitten etsiä ne sanakirjasta. Huomiseksi aamuksi on vielä vaikka kuinka paljon tehtävää, pitää nousta siis ihan normaaliin tapaan ajoissa. No joo, sitten me tehtiin Miho-sanin kanssa kokeilu ja leivottiin ruisleipää, ilman kunnon uunia. Näillä on lähinnä vain tuo kaasuhella, joten pitää olla aika luova. Onneksi kyllä löytyy sellainen pieni uunikin (pienempi kuin Marian), jossa sitten paistettiin ne sämpylät. Onnistuivat ihan kohtalaisesti,  olisi pitänyt ehkä vähän laittaa enemmän suolaa. Lisäksi alunperin meidän oli tarkoitus tehdä ne leipäkoneella, mutta kekkasin uunin, joten sitä ajatellen olin etsiskellyt netistä ohjeita leivän tekoon leipäkoneella. Miksasin kaksi ohjetta ja toivoin parasta. Tämän päivän hurjin juttu oli siinä. Toiseksi hurjinta on, että pesin pyykkiä jenkkimallisella pesukoneella, PELOTTAVAN helppoa ja ohjelma pyörii vain 30 min. Semmoinen päivä tänään, nyt menen suihkuun pikaisesti ja nukkumaan. Oyasuminasai!

Katsaus japanin terveydenhoitojärjestelmään ja pyöräretki Sendain keskustaan, YKSIN!

Aamupäivällä 10- 11:30 Mr. Watanabe piti mulle pienimuotoisen oppitunnin japanin terveysjärjestelmästä ja erityisesti vanhusten terveydenhuollosta. Tämän jälkeen tulin kotiin ja kirjoittelin edellisen tekstin. Otin päikkärit 15:00-16:45, kun tiesin että päivä vähän venyy. Kello on nyt jo 9:50 ja herään yleensä aina puoli kahdeksalta. Pitää mennä nukkumaan pian. Tosiaan sitten tähän tämän päiväiseen ekskursioon ja öö-- pieneen eksymiseen, joka kuitenkin osoittautui aivan toimivaksi ratkaisuksi. Kuitenkin. Lähdin 17:10 tai jotain kohti Sendain keskustaa, yksin pyörällä. Mentiin Isaku-sanin kanssa Kita-Sendain asemalle asti, josta on enää n. kilometri Emmaukselle. No mähän sitten reippaana tyttönä ajattelin, että no tottakai mä osaan mennä sinne asemalle ihan helposti. No en osannut ja menin vähän toista reittiä perille. Löysin sitten yhden käännöksen harhalla perille ja loppu ilta sujuikin sitten turvallisesti. Itseä vähän huvitti vain, että menin vähän kiertotietä. Lucky Me! Tänään oli taas tosi sateinen päivä, mutta muuten lämpimämpi kuin eilen. Illalla olikin enää puolipilvistä. Syötiin Emmauksella Miho-sanin kanssa japanilaiseen tapaan valmistettua Curryä, oli hyvää. Sitten tultiin tosiaan reilu puolisen tuntia sitten kotiin. Näin tänään.

Näitä automaatteja on siis tosiaan ihan joka mestassa ja varsinkin näitä juoma-automaatteja. Muita en juurikaan ole vielä nähnyt, mutta en olekaan liikkunut kaupunkialueella vaan vain täällä asutusalueella, joten mielikuvat on vielä aika hataria.

Torstai 10.4: Lukujärjestyksen muokkausta ja visiitti Sendain International Centerille

13:00 Mr. Watanaben oli määrä tulla hakemaan mut kotoa, mutta häntä ei näy. PANIIKKI! Olenko ymmärtänyt ajankohdan ja paikan väärin. Oh, Noh! En, muuten niin täsmällinen Mr. Watanabe saapui hiukan aikataulusta myöhässä, kuulemma hyvin epätyypillistä hänelle. Ei voi tietää! Kaikesta huolimatta menimme käymään Sendain International Centerillä, jossa minun yllätyksekseni oli menossa vapaaehtoisten japanilaisten pitämä japaninkielen oppitunti. Siellä homma siis toimii siten, että halukas voi mennä paikanpäälle torstaisin 13:00-15:00 ja opiskella henkilökohtaisen ohjaajan avustuksella japania. HULLUA! Siis aivan mahtava systeemi. Pitää tarkastella lukujärjestystä, jos sattuu löytymään päivä jolloin voisin piipahtaa "tukiopetuksessa". Ensi viikolla alkavat japaninkielen oppitunnit ja muutenkin koulu. Aikatauluni on pääpiirteittäin ma-pe 9:00-16:00 koulua, toimimista Sendan-no-Okassa tai Sendan-no-Yakatassa japanilaisen suuhygienistin opastamana. Sellaista siis tiedossa. Lisäksi opiskelen vaihtelevasti yksittäisiä tunteja biologiaa, sosiologiaa, protetiikkaa, endodontiaa ja ties mitä. Hyvä kysymys onkin, että mitä meinaan tajuta tunneilla ollessani! Huh, huh. Hauskaa siitä kuitenkin tulee epäilemättä.

Ylemässä kuvassa on siis edellispäivän kulinaristisia nautintoja. Heinäsirkkoja ja ehkä hiukan yllättäen valasta. Kohteliaisuussyistä  maistoin molempia, vaikkakin valaan syöminen aiheutti lievää eettistä ristiriitaa mielessäni. Jännäähän se oli, mutta maku oli kyllä hyvin lähellä raakaa tonnikalaa, joten en tiedä oliko sen väärtti. Jotenkin on vaikeata arvioida mikä on oikein ja mikä väärin, tilanteessa jossa natiivit ovat vuosituhannet syöneet valasta kuin mitä tahansa ruoka-ainetta. Tehkää itse omat päätelmänne, itse en valaan metsästystä hyväksy, kuin vain niille, joiden kulttuuriperintöön se kuuluu. Massakalastus ei kuulu mielestäni tähän kategoriaan. Heinäsirkat taas maistuivat aivan taateleille tai viikunoille, joten enpä olisi silmät sidottuina osannut kertoa mitä syön. Ehkä hiukan olivat rapeita, mutta mikäs siinä. Ihan hyvää siis loppujen lopuksi. Alemmassa kuvassa on perinteistä japanilaista riisivanukasta, joka näyttää oudolta, mutta maistui lähinnä mummin kaurakekseiltä. Päällä on maapähkinä-juttua ja itse vanukas/karkki on valkoinen hiukan kananmunan näköinen myökky, jonka tekstuuri on hyvin tahmea ja kumimainen. Vaikea kuvailla! Sellaisia "herkkuja" siis tuli syötyä toissapäivänä. Tänään ei juuri ollut mitään sen kummempaa. Bai, Bai!

Pitkä päivä, väsyttää

Huh, huh! Tänään oli sitten tekemisentäyteinen päivä todellakin. Ensin käytiin aamupäivästä Isaku-sanin (isäntäperheen isä) kanssa pyörällä Kita-Sendaissa, tarkoittaa pohjois-Sendaita ja sitten pöyräiltiin tänne takaisin. Hän teki ruokaa, nuudelikeittoa ja tofua, oli taas tavalliseen tapaan hyvää. Nuudeli oli sobaa, joka on erilainen nuudelityyppi, kuin aiemmin syömäni. En tiedä mitä illalla saan, mutta tuskin mitään kummallista. Tosiaan sitten lähdin Finnish Wellbeing Centerille, josta lähdimme Mr. Watanaben kanssa bussilla Sendain keskustaan. Ja voitte vain kuvitella miltä tuntuu olla täydessä bussissa japanilaisia, hämmentävää... kaikki tujoittavat, mutta eivät niin että minä huomaan. Soo desu nee! Anyways, sitten mentiin Sendain keskustaan ja käytiin tsekkaamassa kielikoulun sijainti ja MADHC, mutta epäily kalvaa muistanko miten kävellä sinne uudestaan. Dunno, sen näkee sitten. Tosiaan sitten mentiin kahville Starbucksille, jotenkin niin jenkkiä. XD Oli virkistävää saada jäälatte, nam! Ja takaisin hulinaan, mentiin siis bussilla Sendan-no-oka:aan käymään, se on siis vanhustentalo, mutta vaikutti kyllä huomattavasti enemmän vanhainkodilta, että tuli Koskela mieleen. Hyvässä ja pahassa, valitettavasti. Sendan no Oka oli kyllä ehdottomasti kodikkaampi  kuin mikään sairaala Suomeessa, mutta ihmisistä kyllä näki mikä meininki on. Dementia on dementia myös Suomen ulkopuolella. Juu, sitten tulin kotiin bussilla vaihdon kautta ja nyt menen syömään. Ilmeisesti odotettavissa on kuitenkin jotain erityistä. Let's see!

Ensimmäinen käynti Sendain keskustassa bussilla!

Tää päivä oli eileistä huomattavasti parempi ja tuntui siltä, että tästä keikasta voisi selvitäkin aivan hyvin hengissä. Tänään tosiaan kävin visiitillä Emmauksella eli sellaisella kristityllä keskuksella ja tutustuin siellä amerikkalaiseen lähetystyöntekijään, nuoreen sellaiseen. Oli tosi virkistävää puhua englantia natiivin kanssa ja kaiken lisäksi sain tietää, että sen kaveri on tulossa tänne myöhemmin. Mä lähden 25.päivä ens kuuta käymään Tokushiman yliopistossa ja samalla reissulla voitaisiin sitten käydä Sandyn ja sen kaverin kanssa Kyotossa, Osakassa ja Hiroshimassa jos jaksettaisiin. Jos vaan saisin järjestettyä, että voin mennä yliopistolle hiukan myöhemmin kuin alunperin oli tarkoitus. Kahtellaan kuin käy. Tänään en oo syönyt mitään muita kulinaristisia nautintoja kuin pullaa, kuvitelkaa mistään päin Eurooppaa ei tahdo löytyä suomalaista pullaa, mutta sitten yhtäkki Sendain keskustassa onkin leipomo josta saa melkein samanlaista. Että sellaisen löydön tein tänään! Nyt alan painua pehkuihin, kun kellokin on jo ties mitä ja aamulla pitää olla ylhäällä suhteellisen aikaisin. Heips vaan!

Ulkoasun muokkailua, Apulantaa ja Supersalmiakkia

Huh, huh mitä paatosta. Kunnon suomimeininkiä! Mä hengailen täällä kotona yksin ja vähän niin kuin venailen, että nuo tulisi kotiin. Pitää yrittää saada selville miten ne fraasit menikään, kun joku lähtee kotoa ja mitä siihen sitten vastataan kun joku tulee kotiin. Jotain itterashai mutten löydä, enkä muista sitä millään. Täytyy kysyä! Näillä on muuten tosi fiksu postisysteemi, kun periaatteessa näiden postinumero kertoo vielä tarkemmin mihin alueeseen nää kuuluu, kuin meillä. Tosin Japanissa asuukin paljon enemmän ihmisiä neliökilometrillä kuin meillä Suomessa, mutta silti. Mä vaan joskus toissa kesänä kun lähettelin satunnaisesti postia tännepäin, niin kuvittelin että siinä ei ole mitään järkeä tai että on epäselvempi kuin meidän. Juuh, juuh. Jotenkin on vieläkin vähän epätodellinen olo, että mä olen tosissaan täällä, ei uskoisi. Ehkä mä pikkuhiljaa alan tajuta...heips!

Pikavisiitillä Finnish Wellbeing Centerillä ja kaupan kautta kotiin

Konnichiwa! Hajimemashite, Joanna desu, doozo yoroshiku onegaishimasu. Miksi on niin vaikeata saada suusta ulos tällainen, kun se olisi vain kohteliasta. Multa hajoaa pää tähän omaan sievään täydellisyyden hakuisuuteeni. Pelle, Pelle, Pelle! On muuten hankalaa vaihtaa kieltä jatkuvasti, menee ajatukset sekaisin ja tuntuu ettei oikein pärjää sitä vähääkään minkä pärjäsi aiemmin. Juteltiin eilen illalla ja Mikon näkökulmasta iltapäivällä, ja mä en meinannut saada sanaa suustani kun takeltelin vain. Ja lopuksi piti vähän itkeskelläkin, kai se väsymyksestä johtuu, mutta turhautuminen on varmaan tän hetken sana. Haluaisin niin olla osa tätä hommaa, mutta todellisuus on että olen täysin ulkopuolinen. PÖH! Ja kaikkein oudointa on yrittää tulkita ihmisiä, kun ilmeitä ei juurikaan saa ulos. Musta alkaa kohta tuntua, että mua pidetään ihan pöpinä ja todella epäkohteliaana. That's what I don't WANT! Juuh.. tosiaan eilen koin ensimmäisen maanjäristykseni, ehkä mainitsin siitä jo eilen (?), mutta enpä olisi tajunnut ellei joku olisi asiasta maininnut. UPS! Mun pitänee kohta mennä syömään ja sitten ryhtyä opiskelemaan nihongo:a. We'll see how it ends up... Sayoonara.

mahalaukkua edellisenä iltana, aamupalaksi kalaa ja riisiä ja päivällä spagettia

Huh, huh kyllä on suomineito ihmeissään kun aamupalapöydässä eteen isketään keitettyä kalaa ja riisiä. Ei oikein vatsa tahtonut olla yhtä mieltä siitä, että niin paljon voi edes syödä. Eilen oltiin sitten illalla juhlistamassa mun tuloa tänne ja no sanottakoon, että tilanne oli hiukan hämmentävä ja tosissaankin mieleen painuva. Tuntui jokseenkin ulkopuoliselta ja kaiken puheensorinan kanssa meinasi pää räjähtää. Mä tykkään enemmän hiljaisuudesta kuin sellaisesta hirvittävästä tohinasta, oih! Tosiaan oltiin sellaisessa Korealaisessa paikassa, jonka nimi on Gaja ja siellä tarkoituksena on paistaa itse pöytään tuotuja herkkuja. Uskaliaana testasin melkein kaikkea ja suurin osa olikin hyvää, paitsi kun pääsi naudan vatsalaukun kanssa samaan annokseen. Että meinasi yrjö lentää, se maistui aivan suoraan sanottuna samalle kuin lanta haisee. Onneksi otin olutta,  jolla huuhdella pala nielusta alas. En kokeile uudestaan, enkä ainakaan lämpimästi suosittele kenellekään. Ehkä joku tykkää, mä en! Uh, tulee vieläkin kylmät väreet. Tosiaan siis liha ei ollut mitään sisäfilettä muutenkaan, mutta sen sentään sai hyvin grillattuna ilman vedestäviä silmiä alas. Se oli siis illan shokki, mutta muutoin oli hauskaa, vaikka turhauttaakin olla ihmisten ympäröimänä joiden puheesta ei tahdo tajuta mitään.

Tänään siis päädyin isäntäperheen kanssa kirkkoon ja no ei ole mun tapaista istua jumalanpalveluksissa sunnuntaiaamuisin, mutta se kävi hyvästä Hiraganojen harjoittelusta (kun laulettiin, nimittäin) ja lisäksi sain jotain tekemistä. En oikein vielä uskalla lähteä minnekään yksikseni, pitää vielä harjoitella tuota kanssakäymistä. Vaikken Suomessa käykään kirkossa, niin miksi ei täällä, kun voi luoda edes jonkinlaisia kontakteja ja onpahan tosiaan jokin yhteinen tekijä, kristinusko. En kyllä kuvitellut ikinä ulkomailla toteavani että kristittynä olemisesta on jotain hyötyä. Kunnon agnostikon puhetta. LOL! Joo... siis aamupalla tosiaan oli sitä kalaa ja sitten päivällä isäntäperheen äiti, Miho, joka on aivan ihana, sanoi että tehdää spagettia lounaaksi. Ilmeeni vaihtelevat luultavasti aikalailla laidasta laitaan ja olin ehkä enemmän kuin hiukan hämmentynyt kun pöydässä oli sitten spagettia kulhoissa ja purkki tomaattimurskaa, pari tonnikalapurkkia, Mihon tekemään pestoa, öljyä ja suolaa. Siis Suomessahan meillä on yksi kastike. No homma toimi kuin junan vessa, mutta kyllä oli taas pallo haussa! Mitäänhän en sitten kyllä sanonut, mutta toivottavasti ei ilmeestäkään näkynyt. Sellainen päivä siis kulinarismin puolesta.

Muuten olen vain hengaillut täällä kotona ja oleillut Tomokin (perheen 5-vuotias poika) kanssa ja yrittänyt epätoivoisesti ymmärtää, mitä asiaa hänellä on, tuloksetta. Joo, yhden sanan muistin kuulleeni, mutten muistanut merkitystä. Hyvä Joanna! Tuntuu, etten mä opi tätä kieltä yhtään, mutta siltä kai pitäisikin tuntua. Onneksi nää on varmaan jo menettäneet toivonsa mun kanssa. Mata ne!

Lentokenttäkommellusta ja aamuinen ötökkä

Niin siis ei lentokentällä mitään sen kummempaa tapahtunut, kuin että piti oikein vannoa ja vakuuttaa, että olen vain lomamatkalla 87 päivää. Japanilainen virkailija oli kyllä sangen vakuuttunut siitä, että valehtelen, mutta ilmeisesti hänen kunnian tuntonsa esti tekemästä sen kummempia movesseja. Dunno! Lisäksi tosiaan kuten nykyään asiaan kuuluu multa otettiin sormejäljet ja sitten valokuva, mahtoi olla hehkeä!

Mä olen hirveässä informaatioähkyssä ja on sellainen olo, etten millään ehdi ja kykene oppia japania niin hyvin kuin tuo isäntäperheen isä toivoo. Dammit! Anyway täytynee ryhtyä toimiin asian tilan parantamiseksi. Kyllä mä haluaisin vaihdon päätteeksi kyetä ymmärtämään edes jonkin verran, tulemaan toimeen yksinkertaisissa keskuteluissa ja kykenemään seuraamaan näitten keskusteluja. Yksinkertaisesti tällä hetkellä tuntuu vähän heikolta sen suhteen. Ehkä sillä on jotain tekemistä, että olen ollut täällä vasta kaksi päivää, mutta sisäinen perfektionisti huutaa: "Sunhan pitäisi osata jo vaikka kuinka paljon, kun olet kahdella tunnilla istunut!"

Viime yö meni tosiaan heräämisen jälkeen muuten ihan putkeen, mutta jossain vaiheessa totesin palelevani niin paljon, että päätin ottaa toisen viltin tai no kolmannen peiton. Tää tatamihuone on tosi kiva, vaikkakin hiukan kylmähän täällä sisällä tuntuu olevan. Aamun ensimmäisen säikähdyksen koin sitten kun aloin meikata, kun tasoa jolla peili on, kohti käveli ikävän näköinen toukka. En koskenut siihen, mutta eihän se suuri edes ollutkaan. Vapiskaa hyönteisten pelkääjät!

Sellaista siis tähän mennessä. Käytiin kaupassa ja ostin tuiki tarpeellista tavaraa shampoota, lakkaa, suihkusaippuaa ja vartolovoidetta, ette sitten arvaa olinko reissulla kolmen miehen kanssa jotka kaikki olivat kyseisistä tuotteista aivan ulalla. "Do you want cheapest one or the quality one?" En mä tiedä! Halvimman kai? Ei niissä niin suurta eroa voi olla. No siitäkin selvittiin. Kamera jäi tosin huoneeseen, mutta kyllä mulla vielä 85 päivää on jäljellä. Onneksi. Tänään nautin ruoaksi tällaista nuudelikeittoa. Lälläslää, tässä oli tofua, hyvää eli oishii!

Japani, Sendai, 3:00 pm, eikä nukuta!

Mun sormet on aivan jäässä tai kohmeessa pikemminkin, ei nyt sentään liioitella. Makaan "hutonilla" ja ihmettelen tosissani tätä maailman menoa. Jostain käsittämättömästä syystä ei vain tahdo nukuttaa, joku voisi nyt vihjata sen Finlandia pullon suuntaan, mutta se sattui jäämään valitettavasti kotiin. Öh! Tosiaan tuli mieleen eilisestä tai no toissapäiväisestä oikeastaan jos korrekteja ollaan. Sain tiedon kahdeltatoista Suomessa, että menen käymään visiitillä Tokushiman yliopistoon ja sitten sieltä mahdollisuuksien mukaan matkustan Kyotoon, Osakaan ja Hiroshimaan (okei tän lisämatkustelu-jutun sain selville vasta Japanissa). Tästä seurasi sitten se, että kiireellä pärähdin Suomen matkatoimistoon ostamaan tätä Japan Rail Passia (edellisessä kohdassa oli virhe, en jaksa korjata..) ja kas sainko kuulla, että sitä ei saakaan heti paikan päällä vaan sen kirjoittamisessa kestää ainakin päivä. Ja siis ne ihan oikeasti kirjoittaa sen käsin, ei ole mitään sähköistä versiota. Hommahan hoituu sitten niin, että ne lähettää sen "Voucherin" Mikolle, Mikko lähettää sen mulle ja mä toivon, että se ehtii ajoissa perille. Että tällaista säätöä tällä kertaa!

Mitäs vielä, no tosiaan eilen söin ekan kerran perinteistä japanilaista ruokaa, sellaista riisiä kypsennetullä kalalla käärittynä merilevään. Outoa oli, että se levä oli rapeaa! Sitten illalla isäntäperheessä sain riisiä, "nakkikeittoa" (tämä oli perheen äidin Mihon oma keksintö, varsin suomalaista!) ja sellaista kaalisalaattia. En tajua kuinka nää ihmiset on näin laihoja ja syö aivan käsittämättömiä määriä! Hyvä että jaksoin syödä oman annokseni. HUH! Jatkan päivemmällä lisää tarinointia. Nyt keskityn keskustelemaan Mikon kanssa. Bai bai!

Tosiaan lentokenttäkokemukset on vielä totaalisen läpikäymättä!

5 tuntia Japanissa!

Ma olen aivan kuollut, yleensa saan unta lentokoneessa vallan mainiosti, mutta nyt ei tahtonut uni vain tulla. Vieressa kalattivat melko kovaan aaneen italialaiset ja muutenkin oman jannittamisen kanssa oli hiukan pidattelya. Lento sujui ongelmitta ja saavuin aurinkoiseen Tokioon 8.55 paikallista aikaa, eli kolmen aikaan aamuyolla kotopuolen nakokulmasta. Nyt tosiaan tokkii sen verran rankasti, etta kirjoittelen EHKA illemmalla lisaa. Ekat japanilaiset ruoat on nyt sitten plakkarissa, ja ei muuten ole hullumpaa. Laihtumaan taalla paasee kylla varmasti, mutta siitahan ei ole edes haittaa. Huolettaa vaan, etta milla saan rahani riittamaan. Nytkin on kulunut jo melkeen 15 000 jenia eli tiedoksi vain 1 euro on 150 jenia. Kuvitelkaa SATA EUROA! Ma menen nyt kylla vetamaan tirsaa, kun tuo Mr. Watanabe on kokouksessa ja ma odottelen sen tyohuoneessa.

Ulkolampotila 16 C astetta...

8 tuntia lähtöön

Viime metreillä tajusin, etten ollutkaan pakannut työkenkiä mukaan. Epäilys kalvaa, mitäköhän muuta, ehkä tärkeämpää olenkaan unohtanut. Voih! Miksi pitää olla tällainen ainainen stressipallo? Mulle ei ole vieläkään selvinnyt, saanko vapaaviikon vai en ja ostanko siis näin ollen Japan train pass:in valmiiksi. Äh, että voikin olla hankalaa. Mikko totesi, että tässä kohtaa intistä olisi hyötyä. (?) Ilmeisesti juuri tähän tietämättömyyden sietämiseen. Huomenna Japanin aikaa tähän aikaan, eli yhdeksältä, vähän yli mä olen vihdoin siellä. Sitten ongelmana onkin Mr. Watanaben löytäminen. Sillä siisti! Ihanaa kun aurinko paistaa lähtöpäivänä, jotenkin tulee paljon toiveikkaampi olo tämän tietämättömyyden kanssa.

Pakkailua, lahjojen värkkäämistä ja älyttömiä mielialahäiriöitä

Syke nousee  välillä 160 ja päässä humisee. Mä olen ihan oikeasti lähdössä huomenna, mä menen sinne! Tää on aivan sekopäinen tunne. Heräsin tänään neljältä, ajatuksena orientoitua tuohon Japanin aikaan. Nyt väsyttää... oma sisäinen kello on vielä sekaisin kesäaikaan siirtymisestä ja sitten pistän ullakon vieläkin enemmän mylläkälle tällä omalla pikku kokeilullani.

Pakkaaminen sujui Sannan ohjeiden mukaisesti, vain viikon kamat mukaan ja aivan maksimissaan kahden. Hyvä on, otin ehkä tosiaan vaatteita parin viikon tarpeisiin 18,1 kg lahjoineen kaikkineen. Että harmittaa kun ei voi ottaa koko omaisuutta mukaan. Realisti on vaikea olla, jotenkin tuntuu, että enhän mä pärjää seitsemällä topilla, kahdella t-paidalla, puuvillaneuleella, yhdellä tunikalla ja kahdella mekolla! Tässä on ehkä puolet kaikista vaatteista. Oups! Kaikki mahtui onneksi "hyvin" rinkkaan, matkalaukun kanssa olisin ollut jo aikaa sitten hätää kärsimässä.

Tänään pitäisi mennä vielä katsomaan pikkusiskon luisteluesityksen kenraaliharjoituksia ja kaverin teatterikenraalia, on tämä sitten niin järkevää touhua. Parempi näin, pysyy ajatukset poissa lähdöstä ja ei synny turhaa panniikkia. Pakko lopettaa tää lähdön ajattelu, kun muuten lähtee mopo käsistä. Bai, bai!

Tunteja jäljellä 27...